Silloin Ruthin mieli kuohahti ja hän huudahti jyrkästi:
"Ei, tuhannesti ei. Sinä olet electo Aalstista, kaupunginryöstäjä, eikä sitä pyhkäistä pois niinkuin pölyä lattialta. Minä olen vaan heikko tyttö; mutta sinun isäsi ei ikinä ojenna kättänsä espanjalais-pukuiselle veriselle miehelle. Minä tunnen hänet, minä tiedän sen."
Silloin alkoi Ulrikki taas hengittää kiivaammin; mutta hän hillitsi kuohahtavan sisunsa ja vastasi ensin nuhtelevalla, sitte rukoilevalla äänellä:
"Sinä olet ikäänkuin kaiku vanhuksesta. Mitäpä hän ymmärtäisi sotilaan kunniasta; mutta sinun, Ruth, täytyy minua ymmärtää. Muistatko vielä leikkiämme sanasta, siitä mahtavasta sanasta, joka voi kaikki tehdä? Minä olen sen löytänyt, ja mitä se lahjottaa, sitä sinun pitää nauttia kanssani. Auta ensin minua saadakseni isäni ystävälliseksi minua kohtaan; kyllä se onnistuu kun sinä autat minua, vaikka siitä tuleekin kova koetus. Hän ei ole vielä jaksanut antaa anteeksi vaimoraukallensa — niin sanoi kreivi Filip; mutta nyt, näetkös Ruth, äitini kuoli muutama päivä sitte, ja hän oli hyvä ja olisi ansainnut paremmankin onnen. Minä olen taas yksin ja minä ikävöin rakkautta, niin lämpimästi ja sydämeni pohjasta — enemmän kuin voin sanoakaan. Mistä minä sitä etsisin jollen sinulta ja isältäni? Sinä vieläkin pidät minusta, sinä olet sen ilmaissut, ja eikö totta, tiedäthän, että minä en ole huono ja paha? Ole tyytyväinen minun sydämelliseen rakkauteeni ja johda minut isäni luo. Auta minua, että hän kuulisi puhettani. Minulla on mukanani hänelle annettavaa, jota sinun kauttasi tahdon hänelle jättää; saatpa nähdä, että hänen sydämensä silloin heltyy!"
"No anna sitte tänne", vastasi Ruth, "mutta olkoonpa mitä ikänä — usko minua Ulrikki, niin kauvan kuin sinä marssit espanjalaisen kapinoitsija-joukon etunenässä, pysyy hän kovana, lujana kuin hänen rautansakin on."
"Mitäpä espanjalaisista, mitä huolimme kapinallisista? Se joka tahtoo rakastaa, hän myöskin voi rakastaa; kaikki muu sitte tasaantuu. Sinä et tiedä kuinka rajusti sydämeni sykkii nyt kun olen niin lähellä sinua, kun minä sinun näen ja kuulen äänesi. Sinä olet minun hyvä enkelini ja sellaisena tulee sinun pysyä edelleen. Katsoppas nyt tänne. Nämä ovat äitivainajani jättämiä tavaroita. Tätä pientä paitaa olen minä pikkulapsena ollessani pitänyt ja tuo korea nukke tuossa oli minun leikkikaluni; ja tämä kultasormus, on sama vihkimäsormus, jonka isäni antoi morsiamellensa alttarin ääressä — kaiken tämän on äitini tallettanut elämänsä loppuun asti ja pyhänä muistona kuljettanut mukanansa maasta maahan, leiripaikasta toiseen. Tahdotko jättää isälle nämä muistot?"
Ruth nyökkäsi ääneti.
"Ja nyt tulee paras. Oletko koskaan nähnyt kauniimpaa työtä? Tämän kaulakoristeen annan sinulle Ruth ensimäisenä lahjanani."
Ulrikki näytti kallisarvoista koristetta, mutta Ruth vetäytyi takaperin ja kysyi katkeralla äänellä:
"Saaliinako se on otettu?"