Jo kauvan oli mestari Aatamilla istuessaan toisella näistä kahdesta tuolista ollut hauskimmat hetkensä, sillä hän istui siinä kun hän sai pelata sakkipeliä Costan kanssa.
Nyrnbergissä oli Aatami joskus katsellut kun tätä jaloa peliä pelattiin; tohtori osasi sitä perin pohjin ja oli hänelle neuvonut kaikki pelin salaisuudet ja temput.
Parina ensi vuonna oli Costa ollut oppilastansa paljoa etevämpi, mutta sitte tuli aika, jolloin hänen täytyi täydellä todella puolustautua pelikumppaniansa vastaan ja nyt tapahtui tuon tuostakin, että seppä pelissä voitti oppineen vastustajansa. Tämä oli kuitenkin paljoa sukkelampi liikkeissään kuin Aatami, joka aseman tullessa vaikeaksi vaipui liian pitkällisiin mietiskelyihin.
Eipä liene sakkilaudan ääressä liikkunut erilaisempia käsiä kuin näiden kahden pelaajan, sillä toinen oli kuin musta, kömpelö vetojuhta, toinen taas oli keveän, hienon ratsuhevosen kaltainen. Keskikokoisen juutalaisen hahmo melkein jäi huomaamatta sepän jättiläisvartalon rinnalla. Miten karkeapiirteinen ja ajatuksia täynnä olikaan saksalaisen suuri vaalea pää, kuinka erinomaisen hienosti muodostuneelta ja perin älykkäältä näytti portugalilaisen juutalaisen.
Tänäkin päivänä olivat molemmat miehet istuneet sakkilaudan ääressä, mutta nyt ei pelattu, vaan oli keskusteltu vakavista, hyvin vakavista asioista. Tohtori oli keskustelun ajalla noussut paikaltaan ja levottomasti astunut edestakaisin huoneessa. Seppä istui edelleen paikallaan.
Ystävän esiintuomat perusteet olivat saaneet hänen mielipiteensä varmistumaan. Ulrikki oli lähetettävä luostari-kouluun.
Costalle oli mestari myös ilmottanut, mikä vaara häntä uhkasi ja tämä oli hyvin liikutetulla mielellä. Vaara oli suuri ja turmiota uhkaava, mutta kumminkin hänestä tuntui vaikealta, hyvinkin vaikealta, oikein hirveältä, että hänen täytyi jättää tämä rauhallinen sopukka. Seppä tunsi hänkin mikä Costan mielessä liikkui ja hän virkkoi:
"Teidän mieleenne koskee kovasti, kun täytyy jättää tämä paikka. Mutta mikä täällä Pyövelinmäellä teitä pidättää?"
"Rauha, mestari Aatami, rauha!" huudahti Costa. "Sitäpaitsi", lisäsi hän tyynemmästi, "olen minä täällä tullut omistamaan maa-omaisuuttakin."
"Oletteko tosiaan?"