Sitte hän vei electon takaisin torille ja jatkoi puhettaan:
"Kaikki nämä kadut johtavat laivarantaan! Sen kaiketi tunnet! Oletko nähnyt tavaramakasiinit? Ne ovat täpösen täynnä katonharjaa myöten. Näillä malvasiaviineillä, kanariasekteillä ja näillä Intian maustimilla voisi koko Schelde-joen ja Pohjanmeren muuttaa suureksi viinimaljaksi."
Ulrikki seurasi tienopastajaansa kadulta toiselle. Mihin ikinä hän silmänsä käänsi, näki hän uhkeaa rikkautta varastohuoneissa ja makasiineissa, asunnoissa, palatseissa ja kirkoissa.
Jalokivikaupan edustalla Hans Eitelfritz seisattui ja sanoi:
"Katsos tänne. Tämä minua erittäinkin ilahuttaa. Katsoppas tuota leikkikalua: pikku koiraa, rekeä, pönkkähameeseen puettua naista, kaikkityyni pelkkää hopeata. Jahka tuumat toteen käyvät, niin minä otan sen ja lahjotan sen sisareni lapsille Cöllnissa; se heitä ilahuttaa ja jos joskus puute rupeaa ahdistamaan, niin äiti voi sen myödä."
Miten suuri ihmisjoukko tunkeili pääkaduilla! Englantilaiset, espanjalaiset, italialaiset ja Hansaliiton kauppiaat kokivat komeissa vaatteissa ja kultakoristeissa olla alankomaalaisia muhkeammat. Mere-torin varrella olevassa gootilaisessa pörssipalatsissa, joka oli komein koko kaupungissa, hän näki kaikki yhdessä. Siellä he seisoivat isossa avoimessa salissa, nelikulmaisista marmorilevyistä tehdyllä permannolla, ei sadottain, vaan tuhansittain, tekemässä kauppoja tavaroilla, joita tuli kaikilta mailman ääriltä ja lähetettiin kaukaisimpiin maihin. Heidän kysyntänsä ja tavarain tarjouksensa sekautui jo pitkän matkan päähän kuuluvaksi hälinäksi, joka ikäänkuin aaltojen pauhina kohisi Mere-torin ylitse. Siellä puhuttiin sellaisista summista, joita maasotilaankin lennokas mielikuvitus tuskin kykeni käsittämään. Tämä kaupunki oli verraton aarre ja siellä oli tuhannen kertaa runsaampi saalis kuin turkkilaisella rahastolaivalla merellä Lepanton luona.
Täällähän oli se rikkaus, jota electo tarvitsi rakentaaksensa sen palatsin, johon hän aikoi viedä Ruthin. Kellepä muulle kuin hänelle oli tuleva suurin osa äärettömästä saaliista!
Tämän muhkean kaupungin perikadosta piti kasvaa hänen tulevaisuutensa onni.
Nuo olivat korkealle pyrkiviä, loistavia suunnitelmia, mutta hän niitä suunnitteli synkin katsein ja tuimalla mielellä. Mitä hänelle ei annettu, sen hän aikoi väkisin uhallakin hankkia niinkauvan kuin valta oli hänen käsissään.
Murhaa ja polttoa ei voinut välttää, vaan sehän kuului hänen ammattiinsa niinkuin lastut höylän työhön, niinkuin paukutus takomiseen.