Kreivi Filip ei aavistanut mitään näistä hankkeista eikä saanut mitään aavistaa. Hän piti Ulrikin turmeltuun mielentilaan syynä sitä seikkaa, että tämä oli isän kodista karkotettu ja kun hän lähtiessään Schwabeniin lausui jäähyväiset, puheli hän ystävällisesti entisen koulutoverinsa kanssa kehottaen häntä pian jättämään espanjalaiset liput ja vielä kerran koettamaan hakea sovintoa isä-ukon kanssa.
Ennenkuin electo lähti pois kaupungista jätti hän Hans Eitelfritzille, jonka rykmentti salaa oli liittynyt kapinallisiin, suojeluskirjeen omaisiansa ja maalari Mooria varten. Tätä hän ei ollut unohtanut, mutta olipa hänellä täysi syy olla näyttäytymättä kunnioitettavan mestarin edessä niin kauvan kuin synkät ajatukset pitivät vallassaan hänen mielensä.
Kapinalliset Aalstissa vastaanottivat hänet äänekkäällä riemulla ja vaikka hän käyttäytyikin töykeästi ja tylysti, niin he kuuliaisina noudattivat hänen tahtoaan, sillä hän voi heille antaa sellaisia tulevaisuuden toiveita, jotka äreäluontoisimmankin soturin partaisen suun sai ihastuksesta hymyilemään.
Jos valta oli oikea sana, niin hän tuskin osasi sitä käyttää oikein, sillä kokonaan muista ihmisistä erillään hän vietti ilotonta elämää tyydyttämättömissä toiveissa ja synkissä mietteissä. Hänestä tuntui kuin hän tarvitsisi Ruthin tullaksensa jälleen ehytluontoiseksi ihmiseksi. Tunnit kuluivat niin hitaasti kuin kokonaiset päivät, päivät kuin viikot ja vasta sittekuin de Rodan lähettämä lähettiläs Antwerpenin linnotuksesta toi hänelle kehotuksen ryhtymään toimiin, rohkaisi hän mielensä ja sai jälleen entisen jäntevyytensä.
Kolmaskymmenes luku.
Lokakuun 20 p. joutui Maastricht espanjalaisten käsiin ja kärsi kauhean hävityksen. Varusväki Antwerpenissä joutui kiihotustilaan ja alkoi kallistua kapinallisten liittolaisten puolelle linnoituksessa.
Ulkomaalaiset kauppiaat pakenivat kaupungista. Maaherra Champagny huomasi, että kauppapaikkaa hallitsevan linnoituksen mahtimiehet kauhistavalla tavalla uhkasivat sekä häntä että järjestystä kaupungissa. Alankomaalainen sotajoukko, jossa suurin osa sotilaista oli vallooneja, tuli kykenemättömän markiisi Hervén, puolihupsun de Hézen ja muiden aatelismiesten johdolla Antwerpeniin pahinta turmiota estämään.
Champagny pelkäsi, että saksalaiset rykmentit tuntisivat itsensä loukatuiksi ja epäilisivät kavallusta jos hän laskisi liittovaltain sotajoukot kaupunkiin — mutta suurin osa maasotilaita oli jo kapinallisten kanssa yhteydessä; vaara tuli joka hetki suuremmaksi; kaikkialla uskollisuus horjui, porvarit pysyivät kiihkeästi vaatimuksissaan ja sentähden avattiin portit alankomaalaisille.
Saksalaisten maasotilasten päällikkö, kreivi Oberstein, joka humalapäissään oli sitoutunut pitämään linnoituksessa olevien kapinallisten puolta, muisti kuitenkin velvollisuutensa ja pysyi sille uskollisena loppuun asti. Se rykmentti, jossa Hans Eitelfritz palveli ja toisetkin maalaissoturien lippukunnat olivat langenneet kiusauksen houkuttelemina ja odottivat vaan merkkiä, milloin he tekisivät hyökkäyksen. Kaupungin asukasten mieliala oli samallainen kuin sellaisen ihmisen, jolla on ruutia ja sytytysainetta kellarissa jalkojensa alla; niinkuin matkustavaisen, joka omassa seurueessansa huomaa rosvoja ja murhamiehiä.
Champagny kehotti porvareita ryhtymään itsepuolustustoimiin ja hän käytti heidän apuaan teettääksensä suojelusvallin kaupungin avoimelle paikalle, jota linnotus pahimmin uhkasi. Niiden miesten ja naisten joukossa, jotka vapaaehtoisesti tuhansittain kokoutuivat, oli myöskin seppä Aatami kisälleineen ja Ruth. Mestari ja hänen väkensä käytti lapiota taitavan insinöörin johdolla, tyttö oli muiden naisten kanssa tekemässä puunoksista vallituskoreja.