Pakeneva mies syöksi ulkonevasta rintavarustuksesta valloonien luo huutaen:
"He ovat täällä, he ovat täällä. Navarrete, verikoira, kulkee heidän etupäässään. He eivät tahdo syödä eikä juoda. He sanovat syövänsä joko paratiisissa taikka Antwerpenissä. Kuuletteko, kuuletteko, tuolla he tulevat!"
Ja tuossa he olivat, yhä vaan he lähestyivät ja heidän edellään kulki electo heiluttaen lippua korkealla ilmassa.
Hänen takanaan kaikui tuhansilta parrakkailta huulilta rajusti, saaliinhimoisesti, kammottavasti: "Santiago, Espana, à sangre, à carne, à fuego, à saco!" Mutta hän oli vaiti ja astui ylpeänä ja suorana eteenpäin ikäänkuin häneen ei olisi pystynyt kuulat, joita vinkui hänen ympärillään joka puolella. Vallan ja hurjan tappelunhalun tunne loisti hänen silmistään. Voi sitä, mihin sattui hänen miekkansa, jota hän nyt piti vasemmassa kädessään nojaten sitä olkapäätään vastaan.
Aatami seisoi valloonien eturivissä moukari pystyssä. Hänen silmänsä oli kuin lumottuna katsomaan hyökkäävää poikaa ja tämän kädessä liehuvaa sotalippua. Lipusta häntä vastaan tuijottivat saman onnettoman naisen kasvot, joka hänet oli pettänyt ja turmellut hänen elämänsä onnen. Hän ei ollut selvillä siitä, oliko hän valveilla, vai kiusasiko häntä pahanilkinen unennäkö.
Nyt, nyt hänen katseensa kohtasi electon silmäyksen ja nyt hänen oli mahdoton enää hillitä itseään, vaan nosti moukariansa ja yritti rynnätä eteenpäin, mutta valloonit tunkivat hänet takaisin.
Niin, niin, hän vihasi omaa poikaansa ja raivosta täristen, hehkuen himosta syöstäksensä tätä vastaan, näki hän miten electo hyppäsi vallin alimmaiselle penkereelle kiivetäksensä ylös. Hetkisen oli electo sepälle näkymättömissä, mutta nyt näkyi lipputangon pää, nyt lippu ja nyt, nyt hänen poikansa oli vallin harjalla ja huusi: "Espana, Espana!"
Sillä hetkellä lauaistiin huumaavalla paukkeella satoja hakapyssyjä mestarin läheisyydessä, paksu ruudinsavu pimitti ilman ja kun tuuli oli sen hajottanut, niin Aatami ei enää nähnyt sotalippua. Se oli vaipunut maahan ja sen vieressä oli pitkänänsä electo, kasvot ylöspäin, liikkumatonna, äänetönnä.
Voihkien sulki isä silmänsä ja kun hän ne avasi jälleen oli satoja rautapukuisia sotilaita kapinallisesta sotajoukosta kiivennyt rintavarustuksen yli. Heidän jaloissaan makasi hänen verta vuotava poikansa.
Ruumis toisensa jälkeen vaipui kaatuneen ympärille, mutta ikäänkuin rautainen vaaja tunki espanjalaisjoukko yhä eteenpäin.