Surullisena ja vastustaen Aatami ravisti päätänsä; mutta Hans Eitelfritz tunsi itsensä liikutetuksi neidon sydämellisestä halusta auttaa sitä miestä, joka hänelle itsellensäkin oli niin rakas ja sen vuoksi hän vaivasi kekseliäisyyttään ja virkkoi:
"Kenties — se riippuu siitä — kuulkaapa mestari, ettepä tekään kadulla ole liioin turvallisessa asemassa, ettekä ilman minua helposti pääsisi perille vallin luo. Minulta kuluu aika — mutta tehän olette isä ja tämä neito — onko se hänen sisarensa? Ei! Sen parempi hänelle, jos hän vielä virkoo elämään! Ei se ole mikään helppo asia, mutta ehkä se käy päinsä. Tuo vanha mummo hoitaa minun Lelapsiani. Koira parka! Eikö niin, tekeehän se hyvää? No niin, puolen yön aikaan voisin tulla tänne jälleen. Onko teillä kotona minkäänmoisia vaunuja?"
"On sellaiset, millä tuodaan hiiliä ja rautaa."
"Hyvä on. Antakaa naisten keittää kattilan täysi keittoa, ja jos teillä sattuu olemaan pari kinkkua —"
"Meillä on neljäkin!" huudahti Ruth.
"Pankaa lisäksi leipää, pari astiaa viiniä, ja tynnöri olutta ja seuratkaa minua ääneti. Minä tiedän tunnussanan, poikani seuraa minua ja minä koetan saada espanjalaiset uskomaan, että te olette meidän joukkoamme ja tulette tuomaan illallista minun väelleni. Tahrikaa noella kauniita kasvojanne, arvoisa neiti, ja jos löydämme Ulrikin, niin panemme hänet rattaille ja minä seuraan teitä takaisin kotiin. Ottakaa tuo ryytisäkki mukaan, ja jos sen polosen onnistumme löytämään elävänä tai kuolleena, niin peitämme hänet säkillä. Se oli määrätty toiseen tarkotukseen, mutta minä tyydyn tähänkin saaliiseen. Tämän hopeisen leikkikalun otatte talteen, se vasta on komea, nähkääs! Katsokaa miten hevonen keikistelee ja entä lintu sitte tuossa häkissä! Älkää niin tuimasti katsoko, mestari! Kalanpyynnissä täytyy tyytyä jos sattuu huonompiakin kaloja saamaan ja jos en minä sitä olisi ottanut, niin joku toinen sen olisi vienyt. Sen olen aikonut antaa sisareni lapsille ja tänne takkini alle olen piilottanut muuta, joka minua auttaa paremmille päiville. Niin on nytkin, että toisen kuolo auttaa toista leipään."
Kun Hans Eitelfritz puolen yön aikaan tuli takaisin, olivat vaunut valmiina varustettuina ruualla ja juomalla. Aatamin varotukset olivat menneet hukkaan. Ruth oli pysynyt toiveessaan saada seurata hänen mukanaan ja hän tiesi mikä tytön sai yhtä mielellään kuin hän itsekin panemaan henkensä ja menestyksensä vaaralle alttiiksi.
Vanha Rahel oli tehnyt kaikki minkä taisi peittääksensä Ruthin kauneuden.
Vaarallinen yöretki alkoi.
Seppä veti vaunuja, Ruth lykkäsi takaa, vänrikki kulki aseenkantajansa kanssa hänen sivullaan.