"Jollette tahdo, niin voin kyllä mennäkin", vastasi hän ärtyneenä.
"Yhdessä kohden istuminen on tosiaan mukavampaa kuin juokseminen."
"Mitä tarkotuksesi on?"
"Luuletteko noita kirjoja tuossa Zionin muureiksi, onko Teillä halua vielä kerran tehdä tuttavuutta munkkien kanssa?"
"Ai, ai, Rahel hyvä, oletko nyt taas ollut kuuntelemassa? Mene pois keittiöön."
"Heti paikalla, mutta ensin tahdon puhua. Te luulette jäävänne tänne vaimonne tähden; mutta kaukana siitä; se on tuo kirja, joka Teitä täällä pidättää. Minä tunnen mailman, mutta Te ja vaimonne olette kumpikin aivan kuin olisitte lapsia. Pahuus unhotetaan tuossa tuokiossa ja hyvän pitäisi kai tulla niinkuin mannan suoraapäätä taivaasta. Kirjojen ääressä kyllä olette mies, ja mikä melu Teistä nostettiinkaan, kun tohtorinhattu mukananne tulitte Coimbran yliopistosta! Silloin yksi ja toinen hoki: Lopez, herra Lopez, mikä loistava nero hän on! Entäs nyt sitte? Jumala paratkoon! Te teette työtä minkä kerkiätte, ja minkä palkan siitä saatte? Ette kananmunan hintaa, ette penniäkään. Lähtekää Alankomaihin, herra setänne luo; hän pian unohtaa kirouksensa, jos nöyryytätte itsenne hänen edessään. Minkä verran onkaan enää jälellä niistä rahoista, jotka isänne onnistui pelastamaan?"
Tohtori tässä keskeytti vanhuksen kiihkoisan puheen lausuen ankarasti "riittää jo!", mutta tämä ei siitä välittänyt, vaan jatkoi vielä entistä vilkkaammin:
"Riittää, sanotte? Saan kyllä muutoin pitää hyvänäni tarpeeksi hullutusta, mutta tänään minulta ennen leikattakoon kieleni poikki kuin minä vaikenen. Hyvä Jumala! lapsi kulta, oletkos aivan järjiltäsi? Mitä kaikkea onkaan päntätty sinun päähäsi! Mutta sitä ei kirjoissa selitetä, että jos täällä tulee tietoon se mitä on tapahtunut Portossa, että sinä olet nainut kastetun gojimin lapsen, kristityn tytön" — — —
Nämä sanat kuullessaan tohtori nousi seisoalle, laski kätensä vanhan palvelijattarensa olalle ja sanoi juhlallisella tyynellä totisuudella:
"Joka siitä puhuu, hän voi saattaa asian ilmi, niin, sen hän voi tehdä! Ymmärräthän, Rahel? Kyllä minä tiedän mitä tarkotat, ja tahdon sentähden sulle sanoa, että vaimoni täällä tuntee itsensä tyytyväiseksi ja että vaarasta vielä ei ole tietoa. Me jäämme tänne. Sitäpaitse tiedät, että siitä saakka kuin Elisabeth tuli omakseni, karttavat juutalaiset minua niinkuin kirottua olentoa; kristityt niinkuin tuomittua pahantekijää. Juutalaiset sulkevat oven edessäni; kristityt tahtoisivat avata sen — vankilan oven nimittäin, ainoastaan sen! Tänne ei tule ketään portugalilaista, mutta Alankomaihin tulee useampikin munkki ja juutalainen Portosta ja jos joku heistä minut tuntee ja löytää Elisabetin luonani, niin silloin ei ole vähemmästä kysymys kuin hänen ja minun hengestäni. Tänne minä jään, nyt sen tiedät minkätähden, ja mene keittiöön."
Vanhus totteli vastahakoisesti. Tohtori ei istunut enää kirjoituspöydän ääreen, vaan astuskeli kauvan tavallista nopeammin edestakaisin kirjahyllyjensä välillä.