"Kas noita peevelin poikia!" kuiskasi kreivi apotille. "Näittekö miten tuo vaaleapäinen tuolla viskasi? Minkä perheen jäseniä se nuori herra on?"
Hengellinen ylimys kohautti vaan olkapäitään ja vastasi naurahtaen:
"Hän on Pyövelinmäen pajasta."
"Seppä Aataminko poika?" vastasi kreivi nauraen. "Helkkari soikoon! Sainpa minä kerran rippituolissa vaikean hetken hänen äitinsä tähden. Tukan ja silmät on poika saanut kauniilta Florettelta, muutoin hän on isänsä näköinen. Teidän luvallanne, herra apotti, huudan pojan luokseni."
"Sitte, sitte", vastasi luostarin johtaja ystävällisesti, kieltävällä äänellä, joka ei sallinut vastaan väittelemistä.
"Kertokaa ensin pojille mitä olemme päättäneet."
Kreivi kumarsi kunnioittavasti, veti sitte poikansa lähemmäksi luokseen ja odotti poikia, joita hän viittasi lähestymään.
Kun pojat tiheässä ryhmässä olivat koolla hänen edessään, huudahti kreivi:
"Te olette jo kerran sanoneet jäähyväiset tälle rasavillille. Mitä sanoisitte, jos minä antaisin hänen jäädä teidän seuraanne jouluun asti? Herra apotti on niin hyvä, että suostuu pitämään hänet niin kauvan, ja te —"
Hän ei saanut puhutuksi loppuun, sillä pojat hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja huusivat: