"Jää tänne Filip! Kreivi Lips jääköön tänne!"
Pieni pellavatukkainen poika vetäytyi liki äsken saatua suojelijaa, toinen suuteli kreivin kättä, ja pari suurempaa poikaa yritti vetää häntä pois isän luota takaisin omaan seuraansa.
Apotti katseli tätä kaikkea iloisen näköisenä ja kirkkaat kyyneleet valuivat kreivin partaan, sillä hänellä oli herkkätunteinen sydän. Kun hän oli malttanut mielensä huudahti hän:
"Lips jää tänne, te poikaviikarit, hän jää tänne! Ja herra apotti on antanut luvan teille seurata minua metsästyslinnaan tekemään siellä juhannuskokkovalkean ja siellä teiltä ei puutu viiniä eikä leivoksia."
"Eläköön kreivi von Frohlingen, hurraa! hurraa! hurraa!" kirkuivat pojat ja jokainen, jolla oli lakki päässä, heilutti sitä korkealle ilmaan. Ulrikki seurasi toisten esimerkkiä, ja kaikki pahat sanat, jotka hänen isänsä oli lausunut tuosta kauniista iloisesta herrasta, ja Markun herjaukset ritareita ja aatelismiehiä vastaan olivat unhottuneet.
Apotti ja hänen seuraajansa menivät menojaan. Kun pojat tiesivät, ettei kukaan kuullut eikä nähnyt heitä, huudahti kreivi Lips:
"Sinä, keltanokka siellä, viskasit katon ylitse, sen minä itse näin. Tule tänne poika! Yli katon! Kas sitähän minäkin. Se tulee voittajaksi, joka ensin kivellä viskaa rikki akkunaruudun kirkon tornista."
Sepän poika tuli hämilleen, sillä hän pelkäsi vallattomuutta ja kavahti herra apottia ja isäänsä. Mutta kun nuori kreivi ojensi molemmat nyrkkinsä ja sanoi: "jos sinä saat punasen kiven, niin sinä heität ensiksi", niin hän osotti toverin oikeata kättä ja kun punanen kivi oli siinä kourassa, niin Ulrikki alkoi kilpailun. Hän viskasi kiven ja sai sattumaan ikkunaan, ja poikain äänekkäästi huutaessa ilosta useampi pyöreä lasiruutu irtautui lyijykehyksestä, putosi helisten säpäleiksi kirkonkatolle ja sitte hiljaa alas nurmikolle. Kreivi Lips pyrskähti äänekkäästi nauramaan, niin hauskaa se hänestä oli, ja valmistautui hänkin samalla tavalla heittämään. Mutta nyt puinen portti paiskattiin kiivaasti auki, ja veli Hieronymus, ankarin kaikista luostarin isistä, tuli leikkikentälle. Kiukkuisen munkin posket hehkuivat vihasta, hänen suustaan tulvaili hirmuisia uhkauksia ja hän katseli poikia hurjasti mulkoilevilla silmillä, pyhästi vakuuttaen, että aijottu juhannusjuhla peruutettaisiin, ellei jumalaton templin häpäisijä, joka oli rikkonut tornin ikkunan, ilmoittautuisi.
Silloin nuori kreivi rohkeasti esiin ja sanoi anteeksi pyytävällä äänellä.
"Minä sen tein, herra pater. Se sattui vahingossa. Antakaa anteeksi!"