Sen onnettoman naisen kuva, josta hän oli kuullut puhuttavan pelkkää pahaa, sen naisen, joka oli hänet hyljännyt ja jonka uskottomuus antoi toisille pojille tilaisuuden ja oikeuden tehdä hänestä pilkkaa, sulautui hänen silmissään yhteen sen puhtaan kuvan kanssa pyhästä neitseestä, joka oli kirkossa ja jonka luostari-isä Lukas oli tuonut mukanansa Itaaliasta.
Kaikista niistä valituksista huolimatta, joita apotille tehtiin Ulrikkia vastaan, piti tämä häntä harhaan joutuneena, mutta paljo lupaavana kelpo poikana ja tätä hänen arveluansa vahvistivat musikin opettaja ja maalaustaidon opettaja Lukas, jonka paras oppilas Ulrikki oli; mutta nämäkin molemmat olivat vihoissaan juutalaiselle, joka tämän lahjakkaan lapsen oli houkutellut turmion tielle ja usein he kiusasivat apottia, joka ei suinkaan ollut mikään kiihkoilija, että tämän piti antaa kiduttamalla tutkia juutalaista.
Marraskuussa kutsuttiin vouti ja hänelle annettiin tieto niistä harhaopeista, millä juutalainen oli turmellut kristityn lapsen sielun.
Viisas apotti halusi, että tähän aikaan, jolloin oli levinnyt kapinallinen henki kirkon valtaa vastaan, oli vältettävä kaikkea, joka herättäisi huomiota; mutta vouti pidätti itselleen oikeuden saada ryhtyä tohtoria syyttämään. Kumminkin, sanoi hän, piti ensin syytettyä vastaan hankittaman kelpaavia todistuksia. Isä Hieronymuksen piti kirjottaa ne herjaavat lauseet, jotka hän todistajien läsnäollessa oli pojan suusta kuullut ja adventinaikaan piti seppä ja hänen poikansa otettaman kuulusteltaviksi.
Apotti, joka mieluimmin kaikessa hiljaisuudessa harjotti humanistisia opinnoita, oli hyvillään kun tämä asia oli maallisen esivallan käsissä ja hän kiihotti isä Hieronymusta pysymään varsin tarkkaavaisena.
Kolmantena adventtisunnuntaina tuli vouti uudestaan luostariin. Hänen hevosensa olivat vaan vaivaloisesti saaneet reen kiskotuksi syvien lumikinoksien läpi rotkotiellä ja puoleksi paleltuneena hän ensiksi antoi johtaa itsensä ruokasaliin ja kyseli siellä poikaansa.
Tämä makasi kylmässä makuusalissa kääre silmän päälle sidottuna ja kun vouti meni poikansa luo, sai hän kuulla, että Ulrikki oli tätä rääkännyt.
Vaikkei Xaver olisikaan tehnyt katkeria syytöksiä, niin hänen isänsä olisi muutoinkin tuntenut itsensä ankarasti suuttuneeksi väkivaltaista poikaa vastaan, eikä vouti tahtonut ollenkaan rauhottua sittenkään, vaikka hänelle ilmotettiin, että pieni väkivallantekijä oli moneksi viikoksi erotettu toisten poikien leikeistä ja oli määrätty saamaan niukemmin ravintoa. Julmistuneena hän meni apotin luo.
Edellisenä päivänä oli Ulrikki ilman nuoren kreivin seuraa, koska tämä jonkun pahanilkisyyden takia oli arestissa, tullut lumiselle leikkikentälle, jossa hänen kimppuunsa oli hyökännyt Xaver ja tusina muita toveria ja nämä olivat hänen paiskanneet lumihankeen, niin että hän oli vähällä tukehtua. Liittoutuneet olivat tunkeneet jääkappaleita ja lunta hänen vaatteittensa sisäpuolelle lämmintä ihoa vastaan, olivat kiskoneet kengät hänen jaloistaan ja täyttäneet ne lumella ja sen lisäksi oli Xaver asettunut hänen selkäänsä ja painanut hänen kasvonsa lumeen niin että hän ei voinut enää hengittää ja oli luullut siihen kuolevansa.
Ulrikki oli ponnistaen viimeiset voimansa onnistunut heittämään pois päältään kiusaajansa ja pitää hänet kiini.