Vihdoinkin iltamessu oli lopussa.
Hän nousi ylös. Aivan häntä vastapäätä oli suuri ristiinnaulitun kuva, ja Vapahtaja ristin päällä, joka muulloin pää kallellaan niin lempeästi ja kärsivänä katsoi maahan, näytti tänäpäivänä katsovan häneen samalla rankaisevana ja valittavana.
Makuuhuoneessa toverit häntä karttoivat kuin ruttotautista, mutta sitä hän tuskin huomasikaan.
Kuunvalo ja lumen heijastus tuli kirkkaasti valaisten akkunasta sisään; mutta hän halusi synkkää pimeyttä ja peitti päänsä tyynyihin.
Tornin kello löi kymmenen.
Hän nousi istualle ja kuunteli nukkuvien syvää hengitystä kummallakin puolellaan ja rottien nakertamista sänkyjen alla.
Hänen sydämmensä sykki yhä kiivaammin ja pelokkaammin, mutta äkkiä tuntui sydämmen sykkiminen taukoavan, sillä ääni oli hiljaa lausunut hänen nimensä.
"Ulrikki!" kuiskattiin hänelle vielä kerran, ja nuori kreivi, joka makasi viereisessä sängyssä, nousi ylös ja kumartui hänen puoleensa.
Ulrikki oli puhunut hänelle sanasta ja oli hänen kanssaan usein samoin kuin ennen Ruthin kanssa antautunut toivomuksien alalle. Nyt Filip hänelle kuiskasi:
"Nyt on tekeillä hyökkäys tohtoria vastaan. Apotti ja vouti on meitä kuulustellut niinkuin olisi kysymys elämästä ja kuolemasta. Mitä sanasta tiedän, sen pidän omana tietonani; sillä minun tulee juutalaista sääli; mutta Xaver, tuo salakavala ilkiö, on asian kääntänyt siksi, että sinä olit saanut sanan haltuusi; jo sitä ennen tuli hän luokseni ja ilmaisi, että hänen isänsä huomen aamuna varhain vangitsee juutalaisen ja että tämä sitte viedään piinapenkille. Ei ole vielä ratkaistu, tuleeko hän hirtettäväksi vai poltettavaksi. Mutta varmaan hän tulee tapettavaksi, sanoo Xaverin isä, ja Musta on siitä iloissaan.