<tb>
Apotti istui sillä välin komeassa hyvin lämmitetyssä työhuoneessaan, jossa oli heikko hyvähajuinen tuoksu, ja katseli vuoroin pystyvalkeaa, joka paloi kauniissa marmorikamiinissa, vuoroin voutia, joka oli tuonut kummallisia uutisia.
Valkoisesta villakankaasta tehty aamupuku verhosi pehmoisesta hengellisen ylimyksen komeaa vartaloa. Hänen vieressään oli vertailun vuoksi kaksi käsikirjotusta hänen lempikirjoistansa Theokritoksen Idylleistä, joita hän huviksensa, silloin kun virkatoimilta oli loma-aikaa, käänsi latinaksi runomuotoon, saadakseen toimeen jotakin parempaa kuin Eoban Hessen käännös oli.
Vouti oli kamiinin ääressä. Hän oli keskikokoinen tanakka mies, jolla oli suuri pää ja korkeat ikäänkuin puusta veistetyt älykkäät kasvonpiirteet. Hän oli kokeneimpia lainoppineita koko maassa ja hänen paksuilta huuliltaan sujui puhe niin tasaisesti ja tarkoin sommitellussa muodossa, kuin jos jokainen ajatus hänen kekseliäässä päässään olisi ilmestynyt mailmaan komeasti varustettuna kannussaappaat jalassa.
Huoneen kaukaisimmassa sopessa seisoi voudin apulainen, pieni mies, jolla oli pää kuin aurinko ja sääret kuin kapeat kuun sakarat ja odotti herransa viittausta, sillä hänellä oli kainalossaan lyhykäisten käsivarsien alla kaksi salkkua täpötäynnä tärkeitä asiapapereita.
"Hän on siis kotoisin Portugalista ja on pitänyt väärää nimeä?"
Tällaisen loppupäätöksen teki apotti siitä mitä vouti oli ilmoittanut.
"Lopez hänen nimensä on, eikä Costa, sen todistavat nämä paperit", virkkoi toinen. "Anna tänne salkku, kelpo mieheni! Tohtorin diploomi on ruskeassa salkussa." Vouti ojensi hengelliselle herralle pergamentti-kirjan. Sen luettuaan tämä lausui päättävästi:
"Siinä juutalaisessa on enemmän kuin luulimme. Sellaisia
ylistyslauseita annetaan Coimbran yliopistossa vaan harvoin.
Lieneväthän teillä tohtorin kirjat hyvässä tallessa, herra Conrad?
Huomenna minä tahdon niitä katsella."
"Ne ovat teidän käytettävänänne. Nämä paperit —"