"Antaa niiden olla."
"Niitäkin paitse löytyy tarpeeksi asti raskauttavia seikkoja", sanoi vouti. "Kaupungin kirjurimme, joka tosin ei ole mikään oppinut mies, mutta jolla on, kuten tiedätte, suuri kokemus, on samaa mieltä kuin minäkin. Ainoastaan se, jolla on syy peljätä lakia", jatkoi hän tekeytyen juhlalliseksi, "vääristää nimensä; ainoastaan se, joka itsensä tietää syylliseksi, karttaa tuomaria."
Hieno hymy, jossa oli vähän katkeruuttakin, näkyi apotin huulilla, sillä hän ajatteli kidutustutkintoa ja raatihuoneen kidutushuonetta, ja nyt hän tohtorissa ei nähnyt enää pelkkää juutalaista, vaan huomasi hänen olevan myös humanistin ja oppitoverin.
Hän vilkasi taas diploomiin ja sillävälin kuin vouti jatkoi esittelyjään, oikasi hän itsensä yhä enemmän nojatuolissa ja katseli lattiaan miettivästi. Äkkiä hän ikäänkuin ilmestyksen saatuaan kosketti hiljaa korkeata otsaansa hyppysillään ja odottamatta keskeyttäen innokkaan puhujan pakinan sanoi:
"Isä Anselm tuli viisi vuotta takaperin luoksemme Portosta ja tunsi siellä kaikki, jotka osasivat kreikan kieltä. Käy mies hyvä, sanomaan, että kirjastonhoitajamme tulee tänne."
Voudin apulainen meni, ja heti sen jälkeen ilmestyi isä Anselm.
Tieto Ulrikin katoamisesta ja juutalaisen paosta oli levinnyt luostarissa. Siitä puhuttiin miehestä mieheen kirkon kuorissa, koulussa, tallissa ja ruokakeittiössä; ainoastaan isä Anselm ei ollut kuullut mitään koko jutusta, vaikka hän jo ennen päivän nousua oli ollut työskentelemässä kirjastossa ja vaikka sielläkin kyllä innokkaasti oli juteltu tuosta harmillisesta tapauksesta.
Selvästi huomasi isä Anselmista, joka jo alkoi vanheta, että hän, lukuun ottamatta käsikirjoituksia ja painotuotteita, vähän välitti siitä, mitä mailmassa tapahtui. Hänen pitkä kapea päänsä liittyi laihaan ohueen kaulaan, joka ei ollut pystyssä, vaan ikäänkuin oksa puunrungosta kasvoi esiin hartioiden välistä. Hänen kasvonsa olivat harmaat ja ryppyjä täynnä niinkuin hohkakivi; mutta suuret, älykkäät silmät antoivat ränstyneille kasvoille miellyttävän ulkonäön ja arvokkuutta.
Alussa hän välinpitämättömästi kuunteli apotin kertomusta, mutta heti kun juutalaisen nimi oli mainittu ja hän oli lukenut läpi diploomin niin pikaisesti kuin jos hän yhdellä ainoalla silmäyksellä olisi kyennyt ottamaan selkoa kymmenen rivin sisällyksestä, niin hän virkkoi vilkkaasti:
"Lopez, tohtori Lopez on ollut täällä? Ja siitä ei ole meillä ollut tietoa, emmekä ole kysynyt hänen neuvoansa! Missä hän on? Mitä on tekeillä häntä vastaan?"