Kun hän oli saanut tietää, että juutalainen oli paennut ja kun apotti oli käskenyt hänen kertoa kaikki mitä hän tiesi tohtorista, kokosi hän ajatuksensa ja alkoi alakuloisella äänellä:
"Jaa, jaa, se mies teki pahan rikoksen. Hän on Herramme edessä paha syntinen. Tiedätte kai mihin rikokseen vikapääksi hän on itsensä tehnyt?"
"Me tiedämme kaikki tyyni", huudahti vouti innokkaasti ja merkillisellä tavalla silmää vilkuttaen koki hän nähdä apotin silmät. Sitte hän ikäänkuin rehellisesti valittaen rikoksellista, hyvin onnistuneella teeskentelyllä jatkoi: "Mutta kuinka tuo korkeasti oppinut mies tuli tehneeksi sellaisen rikoksen?"
Maallikko-tuomarin kavaluus oli apotille vastoinmielinen, mutta
Anselmin sanoja oli mahdoton enää peruuttaa, ja koska apotti itse
halusi kuulla enemmän tohtorin elämänvaiheista, niin hän kehotti
Anselmia puhumaan, mitä hän tästä tiesi.
Lyhyellä kuivakiskoisella tavalla, mutta samalla kertaa niin lämpimästi, ettei apotti koskaan ennen ollut sellaista hänessä huomannut, kertoi kirjastonhoitaja nyt tohtorin suuresta opista ja terävä-järkisyydestä. Hän mainitsi, että tohtorin isä tosin oli juutalainen, mutta kuitenkin tavallaan ylhäinen mies, joka oli ystävällisissä suhteissa moniin jalosukuisiin perheisiin, sillä kuningas Emanuelin hallitukseen asti, joka hallitsija vainosi juutalaisia, olivat he olleet Portugalissa korkeassa arvossa ja oli tuskin ollut mitään eroa juutalaisten ja kristittyjen välillä. Kun juutalaiset karkotettiin maasta, sallittiin muutamain enemmän suosittujen heidän joukostaan jäädä jälelle ja niiden joukossa myöskin kunnianarvoisa Rodrigo, tohtorin isä, joka oli kuninkaan henkilääkäri ja nautti suurta kunnioitusta hänen puoleltaan. Lopez oli Coimbrassa saavuttanut korkeimmat kunnianarvot, mutta hän ei ollut antautunut lääketieteen alalle, niinkuin isä, vaan harjotti humanistisia opinnoita.
"Toimeentuloansa", jatkoi luostari-isä puhuen verkalleen ja miettivästi sekä toistaen loppuosan jokaisesta lauseesta ikäänkuin hän olisi ollut aikeissa vertailla kahta eri käsikirjotusta, "ei Lopezin tarvinnut ajatella, sillä Rodrigo oli Porton kaupungin rikkaimpien joukossa. Hänen poikansa Lopez oli rikas ystävistä, sangen rikas, sillä niihin kuuluivat kaikki, jotka antoivat arvoa tieteelle. Kristittyjenkin joukossa oli hänellä ystäviä, sangen paljon ystäviä. Meidän seassamme, se on kirjastossamme, meidän seassamme on hän myös saavuttanut suurta kunnioitusta. Minun on häntä kiittäminen monesta neuvosta, monesta hyvästä avusta, minä tarkotan auttamisesta selityksillä kirjoista, joita oli vaikea saada ja vaikeasti ymmärrettävistä paikoista. Kun hän lakkasi käymästä luonamme, kaipasin minä häntä suuresti. Minä en ole utelias; vai luuletteko minua uteliaaksi? En ole utelias, mutta en kuitenkaan voinut olla kyselemättä hänestä. Silloin sain kuulla pahoja asioita, varsin pahoja asioita. Nainen on ollut syynä kaikkeen, tietysti taas nainen. Oli kauppias Flanderista, kristitty, joka oli asettunut asumaan Portossa. Tohtorin isä seurusteli usein hänen luonaan — — — Mutta tämän kaiketi jo ennestään tiedätte?"
"Tietysti, tietysti!" huudahti vouti. "Mutta kertokaa te eteenpäin."
"Vanha tohtori Rodrigo oli siis alankomaalaisen kauppiaan kotilääkäri ja oli kuolinvuoteella ummistanut hänen silmänsä. Kauppias jätti jälkeensä orporaukan lapsen, ja lapsi oli tyttölapsi. Heillä ei Portossa ollut yhtään sukulaista, ei ainoatakaan. Ne, jotka — tarkoitan nuoria tohtoreita ja maistereita, jotka olivat hänet nähneet — väittivät, että hän oli hyvin ihana kasvoiltaan nähdä, sangen miellyttävä. Mutta ei siitä syystä, vaan koska hän oli orpo ja yksin mailmassa, otti lääkäri lapsen, tytön piti sanoakseni — —"
"Ja kasvatti hänet juutalaiseksi —", keskeytti vouti hänen puheensa tutkivasti katsellen.
"Juutalaiseksiko?" vastasi luostari-isä suuttuneena. "Kuka sitä on sanonut? Ei suinkaan! Kristitty leskivaimo kasvatti hänet Rodrigon maatalossa, ei kaupungissa. Siellä nuori tohtori tultuaan kotiin Coimbrasta näki tytön useamman kerran, varmaankin useammin kuin hänelle oli hyödyllistä. Paholainen sekautui asiaan. Minä tiedän myöskin, miten se tapahtui, kun he menivät naimisiin, niin, kyllä minä sen tiedän. He vannoivat toisilleen uskollisuutta yhden juutalaisen ja kahden kristityn todistajan läsnäollessa, ja vaihettivat sormuksia, he vaihettivat sormuksia aivan niinkuin kristillisissä vihkiäisissä. Mies jäi juutalaiseksi, nainen kristityksi. Miehellä oli aikomus muuttaa hänen kanssaan Alankomaille, mutta yksi todistajista petti heidät, ilmiantamalla heidät pyhälle inkvisitsioonille. Se sekautui pian asiaan, luonnollisesti, sillä siellä se sekautuu kaikkeen, ja tässä tapauksessahan oli asiaan sekautuminen välttämätön, jopa kristityn velvollisuus. Nuori vaimo otettiin kiinni seuraajanaisen kanssa kadulla, ja vietiin vankeuteen ja kidutuspenkillä hän menetti puhekykynsä, menetti sen tykkänään. Vanha tohtori Rodrigo ja hänen poikansa Lopez saivat ajoissa varotuksen ja pysyivät tarkoin piilossa. Kamariherra de Sa, naisen eno, — vai lieneekö ollut ehkä vaan hänen orpanansa? yhtäkaikki, de Sa toimitti, että nainen sai jälleen vapautensa ja sitte he pakenivat Ranskaan, luulen ma, kaikki kolme, isä, poika ja tämän vaimo — —. Ei, täällähän ne taitavat ollakin — —"