Hän tunsi itsensä iloiseksi ja väkeväksi, ja Ruth ei ollut ollenkaan raskas kantaa, ja kun tyttö uudelleen laski kätensä hänen kaulaansa, sanoi poika: "Minä tahtoisin aina sinua kantaa tällä tavoin."
Tyttö vaan nyökkäsi hiljaa ikäänkuin tämä pojan toivomus olisi häntä miellyttänyt; poika jatkoi: "luostarissa ei ollut ketään joka minusta olisi oikein pitänyt, sillä myöskin Lips — — — niin, olihan hän kreivi. Mutta sinusta kaikki pitävät. Et sinä tiedä miltä tuntuu, kun on aivan yksin ja täytyy puolustautua kaikkia vastaan. Luostarissa minä usein toivoin, että olisin ollut maan mustassa mullassa, nyt en tahdo kuolla ja me jäämme yhteen teidän kanssanne, sen on isä sanonut. Ja nyt olo tulee entiselleen, enkä minä tahdo lukea latinaa enempää, vaan rupean maalariksi taikka taidesepäksi, taikkapa miksi hyvänsä muuksi, kunhan vaan minun ei tarvitse jättää teitä jälleen."
Hän tunsi nyt, kuinka Ruth nosti päänsä ja kuinka tytön pehmeät huulet koskettivat hänen otsaansa aivan silmien yläpuolelle ja nyt poika antoi käsivarsiensa, jotka tyttöä kannattivat, vaipua vähän ja suuteli hänen suutaan ja sanoi: "Nyt tuntuu ihan kuin minulla taas olisi oma äitikulta jälleen."
"Niinkö sinusta tosiaan tuntuu?" kysyi Ruth säteilevin silmin. "Laske minut maahan. Nyt minä tunnen itseni väkeväksi taas ja tahdon juosta."
Näin puhuessaan tyttö liukui alas maahan ja poika jätti hänet irti.
Tyttö astui taas reippaasti hänen sivullaan ja pojan täytyi puhua pahoista pojista luostarissa, kreivi Lipsistä, kuvista ja munkeista ja pakomatkastaan, kunnes viimein iltahämärässä tultiin perille.
Sysimies Jörg otti vastaan pakolaiset ja avasi heille tupansa, mutta ainoastaan lähteäksensä itse matkoihinsa; sillä hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että hän pakolaisille antoi suojaa eikä esivaltaa vastaan tekeminen hänen mieltään haitannut; mutta jos karkurit saataisiin kiinni, niin hän ei tahtonut olla saapuvilla. Hän otti sentähden vastaan Aatamin tarjooman guldenin ja meni kylään.
Mökissä oli vaan yksi tulisija ja kaksi huonetta, toinen suuri, toinen pieni, sillä kesä-aikaan oli sysien polttajalla tavallisesti vaimo ja lapset luonansa täällä metsässä. Matkamiehet tarvitsivat levätä ja saada jotain virkistävää ja kumpaakin he olisivat täällä saaneet, jollei pelko olisi tehnyt ravintoa katkeraksi ja karkoittanut unta väsyneistä silmistä.
Jörgin piti seuraavana aamuna varhain palajaman tuoden hevosen ja ajoneuvot. Siitä oli suuri lohdutus.
Myöskin vanha Rahel oli toipunut ja nyt hän oli vaipunut sikeään uneen.