"Miksi ette itse ole ruvennut kristityksi? Älkää pahastuko kysymystäni.
Sydämessänne olette varmaan sellainen."
"Mestari Aatami, se on — — se on asia, joka — — Ajatelkaa itse, että teidän suvussanne jokainen miespuolinen jälkeinen sukupolvesta toiseen monen vuosisadan kuluessa olisi ollut seppä, ja te sitte saisitte pojan, joka sanoisi: minä ylenkatson sinun ammattiasi."
"Jos Ulrikki sanoisi: Minä tahdon ruveta maalariksi, niin minä varsin mielelläni siihen suostuisin."
"Sittekin jos seppiä vainottaisiin niinkuin meitä juutalaisia vainotaan ja hän pelosta jättäisi Teidän ammattinne valitakseen toisen?"
"Ei, se olisi rumasti ja halpamielisesti tehty ja tuskin sitä käy vertaaminen Teidän asiaanne. Sillä, nähkääs, Te tunnette kaikki, senkin mitä sanotaan kristin-uskoksi. Niin, Te pidätte Vapahtajan suuressa arvossa, sen olette jo kerran mulle sanonut. No niin; otaksukaamme, että Te olisitte löytölapsi ja että Teille yhtaikaa ehdotettaisiin meidän uskoamme ja Teidän omaanne, ja Teiltä kysyttäisiin kummanko Te, ottaisitte, niin kumpaisenko Te silloin valitsisitte?"
"Me rukoilemme elämää ja rauhaa, ja missä rauha vallitsee, siellä ei voi rakkauskaan puuttua. Ja kuitenkin! Kentiesi päättäisin valita Teidän uskontonne."
"Siinäpä se on!"
"Ei, mestari Aatami, niin pikaisesti ei tämä kysymys ole ratkaistu. Nähkääs, minä Teille suon uskonne, enkä tahdo sitä häiritä. Lapsen tulee pitää kaikki hyvänä, mitä vanhemmat tekevät ja vaativat siltä, mutta muukalainen näkee sen toisellaisilla terävämmillä silmillä kuin poika ja tytär. Te olette kirkkonne suhteen lapsen asemassa, vaan en minä. Minä tunnen Jesuksen Kristuksen opin, ja jos minä hänen ajallaan olisin elänyt Palestiinassa, niin minä olisin ollut ensimäisiä, jotka seurasivat mestaria; mutta siitä ajasta alkaen tähän päivään asti on hänen ylevään oppiinsa pantu lisäksi paljon ihmistyötä. Tätäkin tulee teidän rakastaa; sillä onhan sekin saatua teidän vanhemmiltanne; mutta minua se säikähdyttää takaisin peräytymään. Totuuden puolesta olen elänyt, toiminut ja valvonut ja jos minä nyt astuisin kastemaljan ääreen ja vastaisin 'jaa' kaikkeen siihen mitä papit minulta kysyvät, niin olisin valehtelija."
"Teille on tehty pahaa, paljon pahaa, kidutettu teidän vaimoanne, ajettu teidät perheinenne kodistanne — —"
"Kaiken tämän olen minä kärsivällisesti kestänyt", huudahti tohtori. "Mutta on monta muuta rikosta, joita vielä tänäkin päivänä tehdään minua ja omaisiani vastaan ja niistä ei ole mitään anteeksi antamusta. Minä heidät tunnen, nuo törkeät pakanat ja heidän tekonsa. Heidän rakkauden tarpeensa ulottuu ainoastaan siihen kansaan, johon he itse kuuluvat, vaan ei koko ihmiskuntaan. Omaa voittoa pyytämätön oikeus on viimeinen, jota toinen ihminen on toisellensa velkaa. Kristus on ulottanut rakkauden kaikkiin kansoihin ja hänen sydämensä oli kylliksi avara voidakseen rakastaa koko ihmiskuntaa. Ihmisrakkaus, puhtain ja kaunein kaikista avuista, on se ylevä lahja, se jalo perintö, jonka hän jätti jälkeensä kärsimyksiin syntyneille veljillensä. Tämä sydän, tämä sydänparka mustan takin alla, tämä sydän oli syntynyt ihmisrakkautta varten; tämä sydän ikävöi kaikin voimin auttaa lähimmäistä ja helpottaa hänen kärsimyksiään. Ihmisrakkauden harjottaminen, se on olla hyvä; mutta he eivät sitä tunne enää; ja mikä on pahempi, tuhannen kertaa pahempi, he estävät lakkaamatta minussa ja omaisissani hyvänä olemisen halun, halun olla hyvä samassa hengessä kuin heidän oma mestarinsa. Katoovainen rikkaus on roskaa; viheliäisin onni on olla rikas. Juutalaista ei kielletä taistelemasta sitä saavuttaakseen — eihän häneltä oteta pois tuskin enempää kuin puoli hänen ansiostaan — sielun onnen saavuttamiseen pyrkimistä, puhtaan tiedon etsimistä he eivät myöskään voi häneltä kieltää, sillä meidän sielumme ei ole heikompi eikä lennä vähemmin korkealle kuin teidänkään. Itämailta profeetat tulivat! Mutta sen onnen, että saisimme harjottaa ihmisrakkautta, sen he meiltä kieltävät, sillä ihmisrakkauteen kuuluu jokaisen ihmisen asettaminen samanarvoiseksi kuin itsekin on ja ikäänkuin toisen sydämellä tunteminen toisen puolesta, tunteminen mikä häneltä puuttuu, mikä häntä painaa, ja että hänen kärsimyksensä, hänen ilonsa teemme omiksemme. Tämän kristityt kielsivät juutalaisille, sillä teidän ihmisrakkautenne lakkaa nähdessänne minut ja omaiseni; ja mikä onni minulle siitä koituisi, jos minä yrittäisin kilpailemaan kristittyjen kanssa puhtaimmassa halussa elää heidän mestarinsa kauneimman opin mukaan? Juutalainen ei saa olla hyvä! Se joka laskee tämän kuorman veljiensä hartioille, hän tekee synnin, josta minä en tunne mitään anteeksiantamusta. Ja jos Jesus Kristus tulisi takaisin maan päälle ja näkisi sen liittoutuneen joukkion, joka meitä ajaa takaa, niin totisesti, Hän, joka oli ihmisrakkaus itse, Hän avaisi sylinsä meille, avaisi sen selkiselälleen ja kysyisi: 'Missä ovat nämä vihan apostolit? Minä en heitä tunne!'"