Paja, jossa hän oli kasvanut, oli vieläkin torin varrella tuossa pienessä kaupungissa; se oli jo ollut hänen isoisällään ja tämän isällä.
Pajamiehiä ei ollut puuttunut, suureksi harmiksi arvoisille raatiherroille, joiden pakinoita häiritsi pajan pauke, kun se huonosti kivitetyn torin poikki kuului istuntosaliin asti. Raatihuoneen alakerroksessa holvissa oleville vahtimiehille oli pajan edustalla vallitseva vilkas liike sitävastoin tervetullut ajan kulutus heidän toimettomuudessaan.
Miten Aatami torin varrelta oli joutunut Pyövelinmäelle, on pian kerrottu.
Hän oli ollut rehellisten ja kelpo vanhempainsa ainoa lapsi ja oppi ammattitaitonsa isältään. Äidin kuoltua isävanhus sälliksi päässeelle pojalleen antoi siunauksensa sekä muutaman guldenin ruokarahaksi ja lähetti hänet mailmaan. Hän matkusti suoraa päätä Nyrnbergiin, jota vanhus oli kehunut takomataidon korkeakouluksi. Sinne jäi Aatami kahdeksitoista vuodeksi ja kun hän sai tiedon, että isä oli kuollut ja hän saanut periä torin varrella olevan pajan, niin hän itsekin ihmetteli olevansa jo kolmekymmenvuotias ja ettei hän ollut sen pitemmälle joutunut kuin Nyrnbergiin. Mutta siellä oli hän voinut oppia kaikki mitä muualla mailmassa kenties osattiin taidetakomisessa.
Aatami oli suuri, vahvarakenteinen ja kömpelö ja lapsuudesta alkaen oli hän vaan hitaasti ja vastoinmielisesti siirtynyt pois siltä paikalta mihin hän kerran oli asettunut.
'Kun oli paljon työtä, niin ei Aatami työajan päätyttyäkään hevillä lähtenyt alasimen äärestä; jos hän oluttuopin ääressä rupesi viihtymään, niin hän siinä pysyi viimeisenkin oluenjuojan jälkeen. Työtä tehdessään hän oli ääneti ja ikäänkuin kuollut kaikelle mitä hänen ympärillään tapahtui. Oluttuvassa hän harvoin puhui jonkun sanan, ja kumminkin nuoret maalarit, kuvanveistäjät, kultasepät ja ylioppilaat jokapäiväisten vieraitten pöydässä mielellään näkivät tuon vankan juomatoverin ja tarkkaavaisen kuuntelijan; ja hänen ammattitoverinsa ihmettelivät vaan sitä, mikä siihen oli syynä, että tuo järkevä Schvaabilainen, joka ei koskaan ollut osallisena missään kevytmielisissä kujeissa ja teki työnsä ankarimmalla vakavuudella, pysyi heistä erillään yhtyen kevytmielisiin taiteenharjoittajiin ja ylioppilaihin ja että hän edelleen pysyi paavinuskoisena.
Isän kuoltua olisi hän oitis voinut muuttaa torin varrella olevaan työverstaaseen; mutta eipä tuosta muutosta niin pian valmista tullut; ja kokonaista kahdeksan kuukautta oli kulunut ennenkun hän sai itsensä irti riistetyksi Nyrnbergistä.
Maantiellä Schwabachin edustalla matkamiehemme saavuttivat postivaunut, joissa kulki kiertelevä musikanttijoukkue. Siinä oli paremmanpuoleista väkeä, joka sai esiytyä ruhtinastenkin ja kreivien huviksi ja heitä oli seitsemän henkeä. Isä ja neljä poikaa soittelivat viulua, altoviulua ja rebebeä [Vanhanaikuinen kielisoitin] ja molemmat tyttäret lauloivat itse säestäen lauluansa luutulla ja harpulla. Vanhus kehotti Aatamia nousemaan vaunuihin kahdeksannelle istumasijalle, joka oli tyhjänä, sitte hän suoritti vähäisen maksunsa ja hänelle tehtiin tilaa niin että hän joutui istumaan vastapäätä Floraa, jota hänen omaisensa kutsuivat nimellä Florette. Musikantit olivat matkalla Nördlingeniin markkinoille ja Aatami viihtyi heidän seurassaan niin hyvin, että hän matkan perille saavuttuakin jäi heidän seuraansa useaksi päiväksi. Kun hän viimein meni matkaansa, niin Florette itkeä tihrusteli; mutta Aatami marssi eteenpäin taaksensa katsomatta. Sitte hän laskeusi kukkivan omenapuun juurelle lepäämään ja evästään maistelemaan; mutta ruoka ei hänelle enää maistunut ja kun hän ummisti silmänsä niin ei hän untakaan saanut, sillä hänen piti aina vaan ajatella Florettea. Varmaan oli hän liian aikaisin eronnut hänestä, sillä hän alkoi kiihkeästi ikävöidä tyttöä, hänen punasia huuliaan ja muhkeata hiuspalmikkoaan. Se oli ihan kullankellertävä; sen Aatami hyvin muisti; sillä ravintolassa, jossa he olivat kaikki yhdessä maanneet olkivuoteella, oli Florette usein vuoteen ääressä kammannut ja palmikoinut tukkaansa.
Hänen nauruansakin Aatami ikävöi ja olisi mielellään kerran vielä tahtonut nähdä hänen kyyneleitä vuodattavan.
Ja sitte tuli hänen mieleensä autio paja ja sen kupeella oleva pikku asunto pienen torin varrella ja että hän jo oli kolmenkymmenen vuoden ijällä ja että hän jo tarvitsi vaimon.