Oma vaimo! Sellainen vaimo kuin Florette! Seitsemäntoistavuotias, valkonen ja punanen, pelkkää iloa ja reipasta elämää! Hän ei todellakaan ollut mikään kevytmielinen nuori mies, mutta tuona ihanana toukokuun päivänä loikoessaan omenapuun juurella hän oli näkevinään miten hän pelkkää iloa ja riemua nauttien asui pajassa torin varrella yhdessä tuon vaaleatukkaisen tytön kanssa, joka oli vuodattanut kyyneleitä hänen tähtensä. Viimein hän hyppäsi pystyyn ja koska hän oli kerran päättänyt tänä päivänä vielä kulkea edemmäksi, niin hän myös kulki ainoastaan pysyäkseen eilispäivän päätökselle uskollisena. Seuraavana päivänä hän jo ennen auringon nousua oli maantiellä matkalla, mutta tällä kertaa ei enää eteenpäin Schwarzwaldia kohti vaan takaisin Nördlingeniin.
Jo samana ehtoona oli Florette hänen morsiamensa ja seuraavana tiistaina hänen vaimonsa.
Häät vietettiin keskellä markkinamelua. Vihkimis-todistajina oli kuljeksivia musikantteja, ilveilijöitä ja silmänkääntäjiä; soitosta ja kirjavasta koreudesta ei ollut puutetta.
Ymmärtäväinen porvarinpoika ja sälli olisi mieluummin tahtonut vakavamman juhlan; mutta hänen täytyi kulkea tämän kiirastulen kautta päästäkseen paratiisiin. Keskiviikkona hän nuoren vaimonsa kanssa lähti Nördlingenistä markkinarattailla ja tultuaan Stuttgartiin hän käytti osan säästämistään rahoista ostaen monenlaisia talouskapineita, vähemmin siitä syystä, että hän tahtoi tukkia kaikkien juoruämmäin suut, joista hän ei pitänyt lukua, vaan pikemmin kunnioittaakseen vaimoansa omissa silmissään. Tämän hän pani kuormaksi omille rattaille ja kuljetti sen kotiin Floretten myötäjäisinä; sillä tämä ei ollut tuonut yhteiseen pesään muuta kuin ruusunpunaisen ja toisen heleänvehreän hameen sekä luutun ja pienen valkosen koiran.
Kotona pajassa alkoi nyt Aatamille ihana elämä. Naapurin vaimot tosin karttoivat hänen vaimoansa; mutta kirkossa he toki eivät voineet olla häneen katsomatta, ja Aatamin mielestä hän istuessaan heidän joukossaan täydellä syyllä oli kuin ruusu ohdakkeiden seassa. Kunnianarvoisten porvarien mielestä Aatamin solmima avioliitto oli ihan inhottava; mutta hän ei heidän apuaan tarvinnut ja Flora näytti sitäpaitsi olevan onnellinen hänen kanssaan. Kun hän ennen vuoden kuluttua hänelle synnytti pojan, silloin oli onni ylimmillään ja pysyi talossa kokonaisen vuoden.
Kun Aatami silloin ehtoomessun aikaan seisoi poika olkapäällä ja vaimo kainalossa verannalla tuoreitten palsamikukkien, aurikkelien ja orvokkien takana, ja tunsi nenäänsä käryn palaneesta hevosen kaviosta ja näki sällin oppipojan kanssa hevosta kengittämässä, silloin hän ajatteli: kyllä Nyrnbergissä oli hauska ja hyvä olla taidetakomisverstaassa ja kyllä tekisi mieleni vielä kerran takoa jonkun kukkasen; mutta eipä käsityöläisenkään liike suinkaan ole ylenkatsottava ja ihan vissiin on hauskin elää näin vaimon ja lapsensa kanssa.
Iltasin hän tyhjensi oluttuopin Karitsa-ravintolassa ja kun välskäri
Siedler siellä moitti elämää kurjaksi viheliäisyyden laaksoksi, niin
Aatami hänelle nauroi vasten silmiä ja sanoi: "kun vaan oikein osaa
oivaltaa elämää, niin se on kuin ihana yrttitarha."
Florette oli miehelleen hyvä, ja niin kauvan kuin lapsi vielä oli hänen rinnallaan, osotti hän sille täydellisesti uhrautuvaa äidin rakkautta. Aatami puhui usein pikku tyttärestä, jonka pitäisi olla ihan äitinsä näköinen; mutta tytärtä ei tullut.
Kun pikku Ulrikki viimein alkoi juosta kaduilla, alkoi äidissäkin kuohua kuljeksimishalu ja hän toitotteli miehensä korviin alinomaa samaa nuottia, että tämän piti jättää tämmöinen viheliäinen pesä ja muuttaa pois Augsburgiin tai Kölniin, jossa olisi kaunista ja hauskaa asua. Mutta hän jäi entiselleen asumaan ja vaikka vaimon valta Aatamin yli olikin suuri, niin ei hän kuitenkaan saanut voitetuksi tämän paikoillaan pysyvää luontoa.
Usein ei hänen rukouksistaan ja muistutuksistaan tahtonut loppua tulla ja kun hän viimein meni niin pitkälle, että rupesi valittelemaan täällä nääntyvänsä yksinäisyyteen ja ikävään, silloin pääsi miehen suuttumus vallalle ja vaimo peljästyi, pakeni kamariinsa ja pillahti itkemään. Jos hän jonakin päivänä tunsi itsensä tavallista rohkeammaksi, saattoi tapahtua, että hän uhkasi mennä tiehensäkin ja etsiä sukulaisensa.