"Huone värväyskirjurille ja pestausrahastonhoitajalle!" huudettiin.
"Hiljaa, hiljaa pojat!" varotteli syvällä äänellä piiskuri, joka oli sotamiesten kurittaja, ystävä, neuvonantaja ja isä. "Pyhän joulujuhlan aikana elköön kukaan hurskas soturi melutko, mutta pikarillisen viiniä hän saa juoda, Jumalan kiitos! Suuri kunnia tapahtuu Teidän talollenne, herra isäntä! Täällä alkaa sotamiesten pestaus kaikkein armollisimman sotaeverstimme, Obersteinin kreivin puolesta. Kuulkaas nyt, mies! Kaikki maksetaan käteisellä, ei kanaakaan oteta ilmaiseksi; mutta viinin pitää olla hyvää. Oletteko ymmärtänyt? Siis tynnyri parasta viiniä tänä iltana. Suokaa pojat anteeksi, kaikista parhainta, piti mun sanoa!"
Ulrikki kuuli nyt miten ovi temmattiin auki ja luuli näkevänsä sotilasten tunkeutuvan sisään anniskeluhuoneeseen kirjavissa puvuissa toinen toisestaan erinäköisenä. Narri alkoi yskiä kiivaasti ja valitteli ja torui itsekseen. Ulrikki taas kuunteli silmät säkenöivinä hataraa ovea kohti, jonka lävitse hän voi kuulla kaikki, mitä viereisessä huoneessa tapahtui.
Värväyskirjurin, rahastonhoitajan ja piiskurin mukana tulivat myöskin rumpali ja pillipiipari, jotka parin päivän perästä aikoivat kuuluttaa pestausjulistuksen ja sitäpaitse kaksitoista sotamiestä, joista näki, etteivät he olleet ensikertalaisia.
Heti heidän tullessaan tarjoiluhuoneeseen kuului moni ilon ja hämmästyksen huudahdus ja tässä äänien sekamelussa sattui Ulrikin korviin tuon tuostakin nimi Hans Eitelfritz.
Piiskurin ääni kuului erittäin ystävälliseltä kun hän tervehti uljasta nuorukaista, jolla oli haavotettu käsivarsi ja tämä oli hänelle painava kunnianosotus. Hän oli viisi vuotta palvellut samassa lippujoukossa kuin "isä Kanold", ja tämä katseli miehiä suorastaan sydämeen ja tunsi heidät kaikki niinkuin he olisivat olleet hänen omia poikiaan.
Ulrikki ei voinut paljoakaan käsittää melusta viereisessä huoneessa, mutta kun Hans Eitelfritz von der Lücke Cölnistä Spreen varrella pyysi ensi sijassa päästä sotilasluetteloon, niin kuului selvästi miten piiskuri kumosi kirjurin vastaväitteet ja lausui tyyneesti mutta innolla: "Kirjota pois vaan! Minä pidän hänestä enemmän toiskätisenä kuin kymmenestä kaksikätisestä nahjuksesta. Siinä pojassa on elämää. Anna hänelle myöskin vähän etukäteen rahaa, sillä kyllä kai häneltä puuttuu varustuksissa yhtä ja toista, arvelen ma."
Varmaankin oli viinitynnöri pantu vuotamaan sillä välin, sillä alkoi kuulua pikarien kilistyksiä ja heti sen jälkeen äänekästä laulua.
Kun toinen laulu järjestyksessä alkoi, niin poika nukkui; mutta parin tunnin kuluttua hän taas heräsi siitä äänettömyydestä, joka äkkiä katkasi meluamisen.
Hans Eitelfritz oli ilmottanut tovereille laulavansa uuden laulun ja piiskuri komensi hiljaisuutta.