Nyt laulu alkoi ja laulun aikana Ulrikki nousi aina enemmin pystyyn sängyssä eikä häneltä jäänyt kuulematta sanaakaan ei laulusta itsestään eikä loppuloilotuksestakaan, johon koko joukko yhtyi ylen iloisella melulla ja äänekkäällä pikarien kilistyksellä. Niin uljaita iloisia ääniä ei poika vielä koskaan ollut kuullut ja jo toista runosäettä kuunnellessa hänen sydämensä alkoi pamppailla ja hänestä tuntui kuin hänenkin olisi pitänyt yhtyä lauluun, jonka hän nopeasti oli tajunnut. Se oli näin kuuluva:
"Hei rummut ja torvet nyt soikohot vaan! ei uljasta sortaa voi tieltään! Kynät, moukarit jättää hän ruostumahan ja onnesta onnehen rientää.
Isä, äiti ja siskoni rakkahin, oi!
hyväst' jää oma kultakin! Mieltä
jo kiihottaa taistohon torvi mi soi,
sotapoika se onnehen rientää.
Kas säilä kun välkkyy ja sotamelu soi,
vihamiestä mä vastahan hyökkään.
Sota parhainta on sotamiehelle. Hoi!
mun onnein jo vastaani nyökkää.
Kun linna on saatu ja viineistä sen
mä onneni maljat oon juonut,
punaposkisen tyttösen kaunistelen,
min mulle on onneni suonut.
Ja miekka jos rintanikin haavottaa
niin kuolon' on uljas; ei vaivaa
ei vanhuuden raihnautta sitt' olekkaan,
vaan kaikki on onnea taivaan.
Tän laulun nyt lauleli Hans Eitelfritz von der Lücke, tää sotamies uhkee; Suku Markin Cölnissä asuupi; siks hän onnesta onnehen kulkee!"
"Onnesta onnehen kulkee!" lauleli Ulrikkikin mukaan, ja sillävälin kuin pikarit riemuisasti kilahtelivat vastakkain viereisessä huoneessa, matki hänkin toistamiseen reipasta loppusäijettä: "onnesta onnehen rientää!" Ja äkkiä hänelle tuli ikäänkuin ilmestys henkimaailmasta. "Onnesta onnehen!" tämähän kenties olikin se "taikasana!"
Niin rohkeata riemua, niin reipasta laulua, raikasta ja iloista kuin leivosen liritys, niin toivorikasta ja ilahuttavaa iloa ei vielä koskaan ollut kaikunut hänelle vastaan mistään muusta sanasta kuin "Onnesta", jonka sanan tuo nuori sotamies oli niin mahtaillen ja voitonvarmana laskenut suustansa.
"Onni, onni!" huudahti Ulrikki ääneensä itseksensä ja narri, jonka valveillaan sängyssään täytyi hymyillä pojan laulua, nousi ylös ja virkkoi: