"Vai niin?" — keskeytti taiteilija pojan puheen ja hymyili merkillisesti, sillä hän tiesi, että moni aatelismieskin harjotteli ammattia. "Vastaa nyt vaan vielä kahteen kysymykseen; sitte saat olla rauhassa kunnes itse vapaaehtoisesti minulle avaat sydämesi. Mikä sinun on nimesi?"
"Ulrikki."
"Sen minä jo tiedän. Minä tarkotan sinun sukunimeäsi. Mikä isäsi nimi oli?"
"Aatami."
"Entäs muuta?"
Poika katsoi ääneti maahan, sillä mestari ei ollut koskaan käyttänyt muuta nimeä.
"Hyvä on", sanoi Moor, "toistaiseksi siis kutsukaamme sinua Ulrikiksi; ja kyllähän sekin jo riittää. Eikö sinulla ole ketään omaisia? Eikö sinua kukaan kotona odota?"
"Ei kukaan. Me elimme niin yksinämme."
Moor oli katsellut poikaa silmästä silmään. Nyt hän nyökkäsi tyytyväisenä, pani kätensä Ulrikin kiharaisen pään päälle ja virkkoi:
"Katso tarkkaan minuun. Minä olen maalari, ja jos sinua haluttaa oppia minun taidettani, niin saat minulta opetusta."