Hän riensi hänen luoksensa, nosti hänet pystyyn sängyssä niinkuin tavallisesti kun pikku mies parka kärsi hengenahdistusta, mutta tällä kertaa Pellicanus ei sadatellut eikä äkäillyt vaan oli ihan ääneti ja hiljaa ja kun pienen miehen raskas pää niinkuin kurpitsi kaatua retkahti pojan rintaa vastaan, niin tämä pelästyi ja juoksi kutsumaan maalaria.
Pian tämä saapui sairasvuoteen ääreen ja valaisi kynttilällä miehen kasvoja, kun tämän hengitys heikosti vaan korisi. Hän avasi silmänsä ja teki kolme erilaista irvistystä perättäin. Ne olivat hyvin hullunkurisia, mutta vielä surullisemman näköisiä.
Luultavasti hän huomasi maalarin huolestuneen ulkonäön, sillä hän koetti tälle nyökätä; mutta pää oli liian raskas ja hänen voimansa liian heikot, sillä hän kykeni vaan vähän heilauttamaan päätään vasemmalle ja sitte oikealle. Silmän katse kuitenkin ilmoitti kaikki mitä hän tahtoi sanoa. Muutama minuutti kului näin; sitte Pellicanus syvä surumielisyys katseessa mutta yhä veitikkamaisuus suun ympärillä hymyili ja sanoi:
"Mox erit ääneti vaan, qvi modo narri erat."
Sitte hän virkkoi niin hiljaa kuin joka sana olisi tullut huulilta eikä rinnasta:
"Ymmärsitkös, Navarrete, Ulrik Navarrete? Eikös se ollut helppoa latinaa, häh? Anna kätesi, poika! Ja Tekin, rakas, rakas mestari — — Moor — murjaani — — neekeri — —"
Sanat loppuivat heikkoon äänen rohinaan ja kuolevan silmät tummenivat sameiksi, mutta vielä kului useita tunteja ennenkuin hän veti viimeisen hengenvetonsa.
Pappi kävi hänelle antamassa viimeisen voitelun, mutta sillävälin hän ei tullut enää tajuihinsa.
Kun pappi oli lähtenyt hänen luotaan, liikkuivat hänen huulensa lakkaamatta, mutta ei kukaan voinut ymmärtää mitä hän sanoi. Vasta aamupuolella kun Etelä-Ranskan aurinko valoisana ja kirkkaasti paistoi huoneeseen ja hänen vuoteelleen, heitti hän äkkiä käsivartensa korkealle päänsä yläpuolelle ja puoleksi puhelemalla puoleksi laulamalla sotamies Hans Eitelfritzin nuotilla tuli hänen huulillensa sanat: "onnesta onneen!" Muutaman minuutin kuluttua sen jälkeen hän jo oli kuollut.
Moor ummisti hänen silmänsä, Ulrikki laskeutui itkien polvillensa ja suuteli ystävä-raukan kylmää kättä.