Kun hän nousi seisoalle oli maalari vielä paikallaan ja katseli äänettömällä hartaudella narrin kasvoja. Ulrikki teki samoin ja hän luuli nähneensä ihmeen, sillä karkeat, häijyt, levottomat kasvot olivat saaneet uuden ulkonäön ja olivat nyt tykkänään rauhallisen, hyväntahtoisen miehen kasvojen näköiset, joka oli kuolon uneen vaipunut ystävälliset muistot sydämessä.
Neljästoista luku.
Ulrikki oli nyt ensikerran ollut näkemässä ihmisen kuolevan.
Kuinka usein hän olikaan nauranut narrille ja pitänyt hänen puhettaan mielettömänä ja syntisenä; mutta kuollut mies hänessä vaikutti kunnioitusta ja kun hän ajatteli isäänsä kuolleena ruumiina, niin se ajatus häneen vaikutti syvällisemmin ja pysyvämmin kuin isän otaksuttu kuolema.
Tähän asti hän ei ollut voinut ajatella isäänsä toisellaisena kuin eläessäkään, mutta nyt tuli hänen sielunsa silmien eteen usein isävainaja yhtä kalpeana ja kankeana kuin kuollut Pellicanus.
Maalari oli harvapuheinen mies ja osasi ajatuksensa ilmi tuoda paremmin piirteillä ja väreillä kuin sanoilla. Ainoastaan silloin, kun oli keskustelu sellaisista aineista, jotka olivat yhteydessä hänen harjottamansa taiteen kanssa, tuli hän kaunopuheiseksi ja tulisen innokkaaksi.
Toulousessa hän osti kolme uutta hevosta ja palkkasi itselleen yhtä monta ranskalaista palvelijaa. Hän meni myös hohtokivikauppiaan luo tekemään muutamia ostoksia. Majatalossa hän asetteli ostamansa vitjat ja sormukset viiteen pieneen somaan lippaaseen ja kirjoitti niihin koreilla fraktuura kirjaimilla tarkalla huolellisuudella: Helena, Anna, Minerva, Europa ja Lucia, yhden nimen kunkin lippaan kanteen.
Ulrikki, joka seisoi tätä katsellen, lausui arvelunsa, etteiväthän toki maalarin lapset olleet sen nimisiä. Silloin Moor katsahti ylös ja vastasi hymyillen: "Ne ovat pelkkiä nuoria naismaalareita, kuusi sisarusta ja kaikki he ovat mulle yhtä rakkaita ja kallisarvoisia kuin jos he olisivat omia tyttäriäni. Me kohtaamme heidät, toivon ma, Madridissa, kaikissa tapauksissa yhden heistä, Sofonisban."
"Mutta tässähän on vaan viisi lipasta", huomautti poika, "ettekä te ole yhteenkään kirjottanut Sofonisbaa."
"Hän saa jotain parempaa", vastasi taiteilija hymyillen. "Oman muotokuvani, jota jo eilen alotin maalata, aijon täällä valmistaa. Ojenna mulle peili, keppi ja värit."