Siitä tuli oivallinen muotokuva, ja siitä ei puuttunut laisinkaan mitään. Kirkas otsa kaareutui ohimoiden kohdalla korkeiksi kaariksi, pienet silmät tulivat yhtä viisaan ja kirkkaan näköisiksi kuin peilissäkin, voimakas suu ohuine viiksineen oli sen näköinen, kuin se juuri olisi avautumaisillaan sanoakseen ystävällisen sanan. Suippoiseksi leikattu täysiparta riippui Valkoselle pitsirinnustalle, joka vast'ikään näytti olleen silittäjän silitysraudan alla.
Kuinka reippaasti ja tarkasti mestari liikuttikaan pensseliään. Ja Sofonisba, jolle Moor oli määrännyt sellaisen lahjan, millaiseksi piti Ulrikin ajatella häntä? Entä ne muut viisi sisarta? Vasta heitä ajatellessaan hän oli Madridista oikein iloissaan.
Bayonneen jätti mestari vaununsa. Hänen tavaransa pantiin muulin selkään ja kun matkue lähti liikkeelle, niin siitä tuli melkoisen pitkä joukko.
Ulrikki ihmetteli tätä kallishintaista komeutta, johon Moor ystävällisesti vastasi:
"Sanoihan Pellicanus: narrien seassa pitää itse olla narri! Me tulemme kuninkaan kutsumina vieraina Espanjaan ja hovissa on ihmisillä heikot silmät älyämään; siellä huomataan se vaan, mikä esiytyy meluamalla:"
Fuentarrabiassa, ensimäisessä espanjalaisessa kaupungissa mihin tultiin, vastaanotettiin taiteilija monilla kunnianosotuksilla ja muhkea ratsuväkijoukko saattoi hänet täältä Madridiin.
Kolmannen kerran tuli Moor kuningas Filipin kutsuvieraana pääkaupunkiin ja vastaan-otettiin siellä kaikella sellaisella kunnioituksella, jota muutoin osotettiin ainoastaan ylhäisille herroille.
Hänen entinen asuntonsa valtakunnan rahastorakennuksessa Alcazarissa, Kastilian kuningasten palatsissa, annettiin taas hänen käytettäväkseen. Siinä oli atelieri eli työhuone ja koko sarja huoneita, jotka yksivaltiaan erityisestä käskystä olivat sisustetut kuninkaallisella loistolla.
Ulrikki oli hämmästyksestä ihan ymmällä. Kuinka vähäpätöistä ja mitätöntä olikaan kaikki, mikä äskettäin Rappoltsteinissä oli hänessä herättänyt ihmettelyä.
Ensimäisenä päivänä mestarin vastaanottohuone oli kuin mehiläispesä, sillä ylhäiset herrat ja naiset, maallisia ja hengellisiä ylimyksiä tuli ja meni; passaripoikia ja palvelijoita kantoi sinne kukkia, hedelmäkoreja ja muita lahjoja. Kaikki, jotka kuuluivat hovipiireihin, tiesivät kuinka suuressa suosiossa maalari oli hänen majesteettinsa luona ja kiiruhtivat sentähden saadakseen hänet ystäväkseen kunnianosotuksien ja lahjojen avulla. Joka hetki toi aina jotakin uutta, ihmeellistä nähtävää, mutta enimmän kaikesta mestari itse sai pojan ihmettelemään.