Tuo vaatimaton mies, joka matkalla oli seurustellut sairaan kanssa, jonka hän oli ottanut tieltä, majatalojen isäntien ja saattojoukossa olevien sotamiesten kanssa yhtä ystävällisesti kun he olisivat olleet hänen vertaisiaan, näyttäytyi täällä ihan toisellaiseksi: Hän tosin vieläkin oli puettuna mustaan pukuun, mutta puku ei enää ollut verkanen ja silkkinen, vaan samettinen ja atlaskankainen ja pitsirinnustan alapuolella hänellä oli kahdet kultaiset kunniavitjat. Juuri ylhäisimpiä kohtaan hän käyttäytyi ikäänkuin hän tekisi heille suurenkin suosionosotuksen heidät vastaanottaessaan, ja ikäänkuin hän olisi varsin luoksepääsemätön ylhäinen henkilö.
Heti ensimäisenä päivänä oli kuningas Filip ja hänen puolisonsa Isabella Valois vastaanottanut hänet puheillensa ja koristivat hänet uudella kallisarvoisella kunniamerkillä.
Tässä tilaisuudessa oli Ulrikki nähnyt kuninkaan, sillä hänen piti puettuna paashipukuun kantaa sitä taulua, jonka Moor oli tuonut mukanaan lahjaksi kuninkaalliselle isännälleen.
Heidän tullessaan sisälle suureen vastaanottosaliin istui hallitsija liikkumattomana, katse tuijottaen avaruuteen ikäänkuin kaikkia niitä ihmisiä, jotka olivat täällä koolla, ei olisi ollut olemassakaan. Pää oli kenossa taaksepäin, ja painoi taaksepäin myöskin jäykän pitsikaulustan, jonka päällä pää näytti olevan kuin vadissa. Vaaleaverisen miehen kaunispiirteiset kasvot olivat jäykät ja elottomat kuin naamari, vaan eivät sen näköiset kuin lihasta ja verestä olevat kasvot. Suu ja sieramet olivat vähän kokoon kutistetut, ikäänkuin hän olisi vastoinmielisesti tahtonut hengittää samaa ilmaa kuin muut ihmislapset.
Sellaisina pysyivät hallitsijan liikkumattomat kasvot hänen vastaanottaessaan paavin sekä Venezian tasavallan lähettiläät. Kun Moor laskettiin sisälle kuninkaan eteen, niin pehmoisten, kaarevasti ylöspäin väännettyjen viiksien alla ja lyhyeksi leikatun täysiparran alla voitiin huomata vähäinen hymyily ja kuninkaan raukeannäköiset silmätkin alkoivat hiukan vilkastua.
Seuraavana päivänä kuului taidemaalarin työhuoneessa kellon kilinää. Kaikkien läsnäolevien piti nyt kiiruusti sieltä poistua, sillä kello ilmotti, että kuningas oli tulossa ja hän tulikin aivan yksin ja jäi koko kahdeksi tunniksi Moorin luo.
Kaikki nämä kunnianosotukset olisivat voineet saattaa heikomman pään pyörälle, mutta Moor vastaanotti suosionosotukset muitta mutkitta ja kun hän taas jäi yksin Ulrikin tai Sofonisban kanssa, niin hän oli yhtä vaatimaton ja ystävällinen kuin Emmendingenissä tai matkalla Ranskan kautta.
Viikon kuluttua siitä kun Moor oli muuttanut asumaan valtion rahastorakennukseen, saivat palvelijat käskyn että heidän piti kieltää sisäänpääsy kaikilta tervehtimään tulijoilta, sekä naisilta että herroilta, olivatpa he kuinka arvokkaita tai keitä hyvänsä ja tervehtijöille oli ilmotettava, että mestaria esti heitä vastaanottamasta työ, jota hän teki hänen majesteetilleen.
Ainoastaan Sofonisba Anguisciola sai aina tavata Moorin. Tätä erinomaista tyttöä oli Moor tullessaan tervehtinyt niinkuin isä lastansa.
Ulrikki oli saapuvilla kun mestari hänelle antoi kuvansa ja hän näki miten Sofonisba vallan haltioissaan ilosta ja kiitollisuudesta peitti kasvonsa käsiinsä ja puhkesi nyyhkyttämään ihan äänekkäästi.