Tämä Cremonasta kotosin oleva neito oli Moorin ollessa ensi kerran Madridissa tullut sinne aivan nuorena maalaajattarena isänsä ja viiden siskonsa seurassa ja jo kauvan sitte oli hänen velvollisuudekseen tullut pitää huolta noiden kuuden toimeentulosta.
Vanha Cavaliere Anguisciola kuului ylhäiseen sukuun, oli kevytmielisesti tuhlannut melkoiset perintönsä ja nyt hän huoletonna eleli päivästä päivään "Jumalan onnen nojassa", kuten hän mielellään lausui. Suuren osan vanhimman tyttärensä ansiosta hän hävitti pelissä ja hurjistelevassa elämässä kevytmielisten aatelismiesten seurassa, iloisesti luottaen siihen taiteelliseen lahjakkaisuuteen, jota voi huomata hänen nuoremmissakin tyttärissään ja siinäkin suhteessa luottaen siihen, mitä hän nimitti "Jumalan onneksi". Tuo sukkela, iloinen italialainen oli kaikkialla suosittu vieras ja sill'aikaa kun Sofonisba ahersi aikaisin aamusta myöhään iltaan asti eikä usein tiennyt miten hän voisi soveliaalla tavalla elättää ja vaatettaa siskonsa, niin isän elämä oli yhtämittainen iloisten juhlain ja huvitusten jakso. Tästä huolimatta jalo tyttö säilytti isältä perityn iloisen luonteensa, vieläpä enempikin, ahtaissakin oloissa hän ei tauonnut täydellä vakavuudella ajattelemasta harjottamaansa taidetta, eikä milloinkaan laskenut käsistään mitään työtä, jota hän ei pitänyt täysin valmiina.
Moor oli ensin hiljaisuudessa seurannut hänen rientojaan ja sitte kutsunut hänet työskentelemään omaan työhuoneeseensa ja käyttämään hyväkseen hänen neuvojaan ja apuaan. Tällä tavoin oli tyttö tullut hänen oppilaakseen ja ystäväkseen.
Pian ei tytöllä ollut enää mitään salaisuuksia häneltä salattavina ja kun Moor sai tuntea hänen kotoisenkin elämänsä, niin hän tuli liikutetuksi ja tyttö tuli aina läheisemmin häneen liittyneeksi.
Vanha Anguisciola iloitsi tästä onnellisesta sattumasta ja oli heti suostuvainen ehdotukseen, kun Moor hänelle tarjosi tilaisuuden tyttärinensä muuttamaan erääseen taloon, jonka hän, mestari, oli ostanut, ja pitämään se asuttavassa kunnossa. Kun taiteilija sai kuninkaalta toimitetuksi suuremman vuositulon Sofonisballe, niin isä riensi hankkimaan itselleen hevosenkin.
Näin monista hyvistä töistä ei Sofonisba voinut olla muuta kuin kiitollinen mestarille ja häneen kiintynyt, mutta hän olisi ilmankin noita hyviä töitä mestarista pitänyt. Seurustelu mestarin kanssa oli Sofonisballe tärkeämpi kuin mikään muu. Korkein ja puhtain nautinto hänestä oli kun hän sai oleskella ja maalata hänen luonaan, hänen kanssaan syventyä keskusteluihin taiteesta, sen päämäärästä, keinoista ja tarkotuksesta.
Kun Sofonisba oli suorittanut ne velvollisuudet, jotka seurasivat palveluksesta kuningattaren luona, niin hänen sydämensä halu veti hänet tuon miellyttävän, kunnioitettavan miehen luo ja joka kerran kun hän lähti tämän luota, tunsi hän mielialansa samallaiseksi kuin jos hän olisi käynyt kirkossa ja sielunsa puhdistanut rukouksella ja ripillä.
Moor oli toivonut tapaavansa hänen siskonsakin Madridissa, mutta isä oli heidät vienyt mukaansa Italiaan. Hänen luottamuksensa "Jumalan onneen" oli tullut palkituksi, sillä hän oli saanut oivallisen perinnön. Mitäpä hän enää tekisi Madridissa? Jäykkäluontoisten juhlallisten espanjalaisten kanssa seurusteleminen ja heitä naurattaminen miellytti häntä vähemmin kuin että hän omassa kotimaassaan viettäisi iloista elämää ja antaisi vilkkaiden seurustelutoverien huvittaa itseään.
Sofonisban toimeentulo oli nyt taattu ja kauniilta, iloiselta hovineideltä ei myöskään puuttunut kosijoita. Isä oli vastoin tyttären tahtoa antanut rikkaimmalle ja ylhäisimmälle heistä, sisilialaiselle paroonille, don Fabbrizio di Moncadalle, toiveita saada tyttö puolisokseen. "Valloittakaa linna! Jos se antautuu — niin saatte sen pitää omananne", oli isä viimeksi sanonut. Mutta linna näytti mahdottomalta valloittaa, vaikka piirittäjällä oli niin oivallisia aseita kuin on ritarillinen ylhäinen olento, kaikin puolin nuhteeton maine, kaunis miehuullinen ulkomuoto, miellyttävä käytös ja suuri rikkaus.
Ulrikki tunsi itsensä toiveissaan pettyneeksi kun hän Madridissa ei löytänytkään niitä viittä nuorta tyttöä, joista hän oli uneksinut. Olisipa ollut hauskaa, kun olisi ollut kauniita tovereita työssä, joka pian oli alkava.