Näytti siltä kuin hän olisi syntynyt maailmaan jo syntyessään omistaen taidon käyttää pensseliä, ja tyttö seurasi hänen edistymistään vilpittömällä ilolla. Kun Moor poikaa nuhteli hänen huonosta piirustuksestaan, niin tytön lempeisiin silmiin tuli kyyneliä; mutta kun mestari ilosta myhähtäen katseli Ulrikin väriharjotelmia ja lausuen jonkun hyväksyvän sanan, näytti niitä Sofonisballe, niin Isabella ihastui niinkuin hän itse olisi saanut kehumisia. Cremonalaisetar tuli edelleen kuten ennenkin joka päivä maalailemaan Moorin kanssa, tai juttelemaan tai pelaamaan hänen kanssaan. Ulrikin edistyminen häntä ilahutti ja hän antoi pojalle monta hyödyllistä ohjausta. Kun tuo nuori taiteilija kerran valitteli, ettei hänellä ollut mitään hyvää mallia, niin Sofonisba aivan reippaasti tarjoutui istumaan hänen edessään mallina. Se oli uusi odottamaton onni.
Päivät ja yöt ei hän muuta ajatellut kuin Sofonisbaa.
Istunnot alkoivat.
Sofonisba tuli puettuna punaseen pukuun, jossa oli kultalanka-koristeompeluja. Korkea, valkonen pitsinen koristekaulus ulottui melkein poskiin. Ruskea kiharainen tukka ympäröi päätä ja kauniita soikeita kasvoja ja kiemurteli runsaissa aaltomaisissa kiehkuroissa alas pitkin niskaa; pikku hiussuortuvat liehuivat korvallisilla ja sopivat vallan hyvin yhteen rakastettavan veitikkamaisen piirteen kanssa hänen suunsa ympärillä, joka voitti kaikkien sydämet. Ruskeiden viisasten silmäin maalaaminen ei ollut helppo asia; ja hän kehotti Ulrikkia varovasti maalaamaan pientä, vähän esiinpistävää leukaansa, joka ei ollut mikään kaunis ja ettei hän tekisi hänen ennestään melkoisen korkeata ja leveätä otsaansa liian huomattavaksi. Hän oli koristanut hiuksensa helmikoristeella ainoastaan helpottaakseen Ulrikin tehtävää tässä suhteessa. Kiihkeällä innolla ryhtyi nuori taiteilija tähän työhön ja ensimäinen suunnitelma onnistui paremmin kuin hän kykeni odottamaankaan.
Don Fabbrizion mielestä muotokuva oli "hirveästi" yhdennäköinen kuin malli. Moor ei ollut tyytymätön; mutta hän pelkäsi, että oppilaan työ valmistelussa menettäisi sen rohkean tuoreuden, joka hänen silmissään sille antoi miellyttävän ulkonäön ja hän sentähden ihastui kun kello kilahteli ja heti sen jälkeen tuli sisään kuningas, jolle hän aikoi näyttää Ulrikin työn.
Filip ei ollut isoon aikaan käynyt atelieerissa, mutta mestarilla oli syy odottaa kuningasta, sillä edellisenä päivänä oli kuninkaan pitänyt saada häneltä kirje, jossa hän pyysi saada armossa lähteä Madridista.
Moor oli jo kyllin kauvan ollut Madridissa ja ikävöi kotiin puolisonsa ja lastensa luo. Kuitenkin tuntui hänestä ikävältä lähteä Madridista varsinkin Sofonisban tähden; juuri sentähden, että hän tunsi tytön olevan enemmän kuin suosittu oppilas, rakas lapsi, oli hän päättänyt kiiruhtaa lähtöänsä.
Kaikki läsnäolevat lähtivät pikaisesti pois, ovet teljettiin ja Filip tuli sisään.
Hän oli tavallista kalpeampi ja oli väsyneen ja uupuneen näköinen.
Moor tervehti häntä kunnioittavasti sanoen: