Hän keskeytti puheensa ja vaipui syviin mietteisiin, murahdellen vain yksitavuisesti.
Saksa oli hankkinut vuokraoikeuden Kiautschouhun, Venäjä Port Arthuriin ja Talienwaniin. Englanti, tuo hurskas, joka alati himoitsi uusia alueita, tyytyi Weihaiweihin, Ranska kaappasi Kvangtu-lahdelman… Japani oli saanut lähteä tyhjin käsin… Ja viisas Li-Hung-Tshang oli varoittanut käryävistä selkkauksista Itä-Aasiassa…
Witte jätti ensimmäisenä hyvästi Muravjoville. Tulevan rajuilman aavistus oli viime aikoina estänyt häntä nauttimasta seuraelämästä. Hän istui mielellään kotona kirjoituspöytänsä ääressä sommitellen mahdollisia yhdistelmiä…
Muravjov oli Witten lähtiessä hilpeä ja sydämellinen. Hän saattoi ministeriä puoleensavetävästä hymyillen…
Rahaministerin tummissa silmissä värähteli alakuloisesti.
Muravjov oli yksi niitä harvoja, joilla oli rohkeutta puhua hänen kieltään… Kenties itsekkäistä syistä!… Mutta sittenkin…!
Alhaalla, leveän kiviportaan varjossa hän seisoi hetkisen epämieluisiin mietteisiinsä vaipuneena.
Tuo monsieur Filip oli vehkeilijä. Ei silti pahimpia. Hän ei toiminut tarkoituksellisesti, ei ollut sellainen, joka yritti muodostaa jonkun hovipuolueen, antaa suuren vaikutusvaltansa valtiollisten tarkoitusten käytettäväksi…
Mutta Nikolai oli käynyt hempeämieliseksi. Ja monsieur Filip oli kyllä saava seuraajan. Jonkun, joka äkkiä ilmestyi pimeästä taas kadotukseen. Joka ehkä olisi ranskalaista vaarallisempi.
Witte kohautti olkapäitään, sytytti savukkeen ja astui hitaasti viimeiset porrasaskelmat. Eteisessä hän oli kuulevinaan kuiskauksen… Erään palvelijan notkea vartalo vilahti hänen ohitseen.