Ottelu oli alkanut…
Vastoin, kaikkea pelkoa otti keisari varsin levollisena vastaan tiedon Muravjovin kuolemasta. Sillä tyynellä levollisuudella, joka viime aikoina oli tullut hänen olemuksensa huomattavaksi piirteeksi ja jota pahansuovat sanoivat saamattomuudeksi tahi välinpitämättömyydeksi.
Lausuttuaan muutamia niukkoja osanoton sanoja hän jätti sen aiheen ja siirtyi päiväjärjestykseen.
Keisarinna sensijaan oli kiihtyneempi. Perheaterian kestäessä tehtiin huomautuksia kuoleman äkillisyydestä. Puhuttiin verenvuodosta aivoissa… Tiedettiinhän, että ulkoasiain ministeri oli työskennellyt ankarasti ja että sellaiset ponnistukset helposti tekivät äkillisen lopun mahdolliseksi, jopa todennäköiseksi.
Pöydästä noustua keisarinna äkkiä keskeytti keskustelun ja meni suuriruhtinatarten huoneeseen.
Merkillistä tuo hermostuneisuus, joka häntä ahdisti. Vain lasten luona hän oli aivan rauhallinen.
Muravjov?…
Hän tuskin tunsi miestä. Mutta siinä ajatuksessa, että keisarin ympäristöön oli ilmestynyt uusi aukko, oli jotakin levottomuutta herättävää. Oli kyllin paljon lujatahtoisia ihmisiä, jotka kykenivät saattamaan Nikolain hypnoottisen vaikutuksensa alaiseksi.
Yhtenä esimerkkinä oli Witte. Hyvässä merkityksessä. Mutta keisari tuli punaisena ja kiihtyneenä työhuoneestaan, koetti etsiä perusteita, joita voisi esittää rahaministerille, ja vältti vastustamasta suuriruhtinaspuoluetta…
Pikku suuriruhtinatarten huoneessa hänet toisinaan valtasi jonkinlainen väsynyt iloisuus, jossa oli jotakin hermostunutta ja samalla liikuttavaa…