Aleksandra Feodorovnalle tuotti tuskia tyhjä sija, jonka isä Joann oli jättänyt jälkeensä, ja hänen täytyi samalla vastustaa jonkinlaista selviytymistä, jottei hänen olisi tarvinnut käsittää tuon kunnianarvoisen pyhimyksen kuoleman proosallisuutta ja jokapäiväisyyttä.
Ruhtinattaren pettymys oli toista lajia. Hänen loukattu naisellinen ylpeytensä, jonka ei ollut onnistunut kahlita Sergei Aleksandrovitshia tämän viimeisen ratkaisevimman uhrauksen avulla, oli sulkeutunut syvästi haavoitettuna itseensä ja vajonnut uskonnollisen mystiikan suitsutustuoksuisiin syvyyksiin. Kuten useimmat kääntyneet, tunsi hän tuon aluksi uuden ja pelkoa herättävän pian muuttuvan vanhaksi ja totutuksi ja tapasi oikeauskoisen kirkon ulkonaisessa komeudessa hedelmällisen maaperän esteettömästi liihottelevalle mielikuvitukselleen, jolta oli riistetty sen varsinainen päämäärä…
"Pelastuksen aika on läsnä, Aleksandra… Väärät profeetat ovat nousseet ja heidät heitetään kadotukseen…
"Mistä sinä puhut, Elisabet?"
Aleksandra Feodorovna oli vähäistä ennen puhunut keisarin kanssa kreivi Tolstoin julistamisesta kirkonkiroukseen, jonka Pobjedonostsev oli pannut toimeen. Eikö keisari ollut oikeauskoisen kirkon pää? Eikö hän ollut kruununperillisenä ollut kreivin innokas ihailija?…
Pobjedonostsev oli hymyillyt omituisesti, kun keisari puolusti runoilijaa.
"Tämä päätös tehtiin yksimielisesti Venäjän, sen kansan ja teidän majesteettinne todellista etua silmälläpitäen; ainoastaan kaikkivaltias Jumala voisi ihmeen kautta tehdä sen päätöksen pätemättömäksi." Hänen äänensä oli vavissut voitonriemusta. Puhuiko hän vielä jonkun muun kuin Harkovin arkkipiispan Ambrosiuksen hyväksi? [Harkovin arkkipiispa Ambrosius esiintyi pyhän synoodin erityisessä istunnossa Tolstoin syyttäjänä.]
Tätä ja koko Venäjänmaan itsevaltiaan onnetonta voimattomuutta
Aleksandra Feodorovna mietti. Väsyneitä kurttuja oli hänen otsallaan.
"Olemme heikkoja ihmisiä, Elisabet… emme kykene erottamaan oikeata väärästä."
Suuriruhtinattaren kalpeille kasvoille levisi kiihkon hohde, joka loisti keskiaikaisten rukoilijattarien silmissä. Hän risti kätensä ja nyökkäili hiljaa päätään.