Kreivitär muuten kertoi kirjeen sinetistä. Se on punainen, siinä on tuo tunnettu reunakirjoitus ja vaakunan sijalla pääkallon kuva.
Kaameaa… eikö totta?
Omituista on, että keisari jäi hyväksi aikaa yksin kirjeen löydettyään.
Hän ei heti hätyyttänyt palvelijoita. Osoittaneeko se, että hän antaa koko asialle sangen vähäisen arvon vaiko että hän epäilee linnan palvelijoita…?
Meidät tahdotaan saada uskomaan ensimmäistä.
Vähitellen tulen rauhallisemmaksi… On merkillistä, ettei mikään niin helposti voi viihdyttää sekaisia ajatuksia kuin niiden kirjallinen selostaminen.
Aleksandra Feodorovna vältti tekemästä minulle ja muille naisille
mitään viittauksia.
Hän näytti levolliselta ja tyyneltä, vaikka taannoinen erehdys
puistossa päiväkausia vaivasi häntä.
Ihmeellinen nainen! Tänäänkin hän meni ulos… tosin ainoastaan molempien vanhimpien suuriruhtinatarten seurassa, joiden muutenkin täytyy aina pysytellä hänen välittömässä läheisyydessään.
Tahtoneeko hän tyynnyttää keisaria? Sanotaan, että rakkaus voi tehdä naisen hermojensa herraksi, kun hän näkee vaaran uhkaavan rakkautensa esinettä ja hänen täytyy säilyttää mielenmalttinsa, vaaraa torjuakseen…