Vanha keisarinna tuijotti jäykästi eteensä.
Mahtava oli Aleksanteri III:nnen aikainen puolue uuden keisarin hovissa.
Täytyi varoa, ettei näkisi vallan avainten luisuvan käsistään…
* * * * *
Joka perjantai oli rahaministeri von Wittellä esittely keisarin luona.
Hän selosti asioita hitaasti ja hieman perinpohjaisesti, tuolla rauhallisella, kohteliaalla ja talttuneella sävyllä, joka oli ominainen entisen pikkuvirkamiehen hillitylle luonteelle.
Hän selitti juurtajaksain venäläis-mandshurialaista rautatiehanketta, todisti painavin perustein, että rautatien kaartaminen Vladivostokista etelään olisi epäviisas teko.
Keisari käveli levottomin askelin edestakaisin työhuoneessaan. Hänen kasvojaan peitti puna; eikö suuriruhtinas Wladimir puolta tuntia aikaisemmin ollut puhunut aivan päinvastaista, kuin mitä rahaministeri tässä kuivin lausein todisteli? Eikö hän ollut puhunut rauhallisista toiveista Koreaan nähden, Venäjän alueen laajentamisesta miekan iskemättä?
Keisarin poskilihakset työskentelivät. Witten asiallinen, miltei puolueeton sävy ärsytti häntä.
Hänen esittämänsä syyt olivat kenties hyvät, — hänen kuiva esitystapansa sai ne ensi silmäykseltä näyttämään ehkä suorastaan ilmeisiltä.