"Keisari kaipaa raitista ilmaa", sanoi hän hitaasti. "Luulisi sen olevan käsitettävää… kaiken jälkeen."
Hänen puheensa saa aina katkeran sävyn kohta kun keskustelu suorasti tahi epäsuorasti koskettelee keisarin kirjoituspöydältä löydettyä uhkauskirjettä.
On muuten ihmeellistä, kuinka suuresti vaaran alituinen ajatteleminen
heikentää sen pelkoa.
Nukun jälleen yhtä rauhallisesti kuin ennenkin enkä enää vapise, kun
luulen näkeväni vieraat kasvot ikkunaverhojeni damastikukkien takana.
Mutta keisarinnan makuuhuoneessa näen valon palavan aamuun asti.
"Hermoparkani", sanoi hän kerran äskettäin ja teki hermostuneille ominaisen kädenliikkeen otsaansa kohti.
Eikö hän pidä keisaria uhkaavaa vaaraa vielä poistettuna?… Vai onko se jokaisen raskaudentilan aiheuttamaa ärtymystä, joka kerta kerralta kasvaa?
Tohtori Botkin pitää keisarinnan vointia tyydyttävänä. Hän luulee tällä kerralla voivansa varmasti ennustaa pojan syntyvän. Tulen pakostakin ajatelleeksi ennen pikku suuriruhtinatar Marian syntymistä lausuttuja ennustuksia ja saatan vaivoin pidättyä hymyilemästä.
Suokoon taivas, että hän olisi oikeassa…
En lähetä tätä kirjettä, ennenkuin Sinun seuraava kirjeesi on käsissäni.