Tulen onnettomaksi kaikesta mietiskelystä.
Rakkaani, olen hetkeksi unohtanut Sinut hänen tähtensä. Ainoastaan sanoissani. Ajatukseni ovat sinun luonasi ja kuuntelevat Sinun sydämesi sykintää, joka kuuluu kuin säännöllinen kellontikitys yön varjojen keskellä.
Suuret puunlatvat ikkunani edessä ovat aivan hiljaa ja jostakin puiston osasta leviää heliotroopin tuoksua. Vaniljan miellyttävä tuoksu täyttää ilman. Minusta tuntuu, että olemme kaikki lumottuja tahi että jäsenissämme asuu jokin hiipivä tauti, jonka kuukausien, ehkäpä vuosien kuluttua täytyy puhjeta esiin.
Tämä kirje ei mene Pietarin kautta. Lähetän sen suoraan. En tiedä, miksi niin teen. Ehkä siksi, että minusta tuntuu kuitenkin olevan mahdotonta välttää sitä, mikä ei ole muutettavissa.
* * * * *
Ruhtinas Dolgoruki on huonotuulinen ja kuljeskelee äreänä paikasta toiseen… Kreivitär Mengdeniä vaivaa päänsärky, ja Aleksandra Feodorovna on tuntikausia keisarin seurassa, joka palaamisestaan saakka on näyttänyt sairaalta ja alakuloiselta.
Näet siis, ettei mikään erittäin hauska seura ole Tsarskoje Selossa
Sinua odottamassa.
Menettelyni tuntuu minusta huonolta ja kevytmieliseltä enkä kuitenkaan
voi hillitä riemuani.
* * * * *
Viimeinen kirje Itään!