Uusi sisäministeri Bulygin oli saanut tsaarilta toimeksi valmistaa ehdotuksen perustuslailliseksi julistuskirjaksi. Samana päivänä maaliskuussa 1905, kun saapui onneton viesti Mukdenin suuresta taistelusta, julkaistiin kaksi keisarillista käskykirjettä.
Toisessa kehoitettiin kansaa suojelemaan Venäjän pyhää omaisuutta ja tukemaan tsaarivaltakunnan itsevaltiutta.
Toinen oli keisarin lahja kansalle: siinä luvattiin kutsua kypsyneitä, kansan valitsemia miehiä laatimaan ja pohtimaan lakiehdotuksia.
Tulisiko siitä parlamentti?
Sivistyneen säädyn miehet hymyilivät katkerasti. Sellainen parlamentti, joka säilytti yksinvallan perusehdot ja joka voitaisiin ratkaisevissa asioissa työntää syrjään kuin veretön haamu. Parlamentti ilman päätösvaltaa, ilman oikeutta määrätä, mitä veroja on maksettava — —.
Mutta sittenkin alku! Yksinvallan ensi myönnytys perustuslaillisuudelle.
Jumala suojelkoon tsaaria! Eläköön Nikolai toinen, rauhan keisari! —
Saman päivän iltana Wladimir Aleksandrovitsh aloitti perhepäivällisen jälkeen Tsarskoje Selossa poliittisen keskustelun keisarin kanssa. Kuropatkinilta oli äsken tullut sähkösanoma ja tehnyt yleiseksi sen vakaumuksen, että sodassa oli käynyt huonosti, ja sen johdosta oli yleisön mieliala painuksissa.
"Olisi pitänyt ehkäistä sellaisten sähkösanomien julkaiseminen", tuumi suuriruhtinas synkkänä.
Keisari kohautti hartioitaan.