"Pobjedonostsev on tehnyt voitavansa", sanoi hän lyhyesti ja omituisen jyrkästi. "Hänen vikansa ei ole, että hänen oli lopulta tunnustettava olevansa voimaton sammuttamaan kumouksen liekkiä."

"Niin, kun sen pesä on hänen valtapiirinsä ulkopuolella."

Suuriruhtinas nauroi ja kurotti laihtuneita, intohimojen uurtamia kasvojaan keisarin korvan likelle.

"Englanti!" kuiskasi hän.

Nikolai säpsähti ja tähysteli arasti ympärilleen.

"Englanti harrastaa rauhaa —"

"Sillä on omat salaiset harrastuksensa, joihin se ei suo kenenkään katsahtaa. Mutta Reczeyn kotiintulo —" [Mariska Reczey, venäläisen poliisin salainen välittäjätär, toimi Lontoossa urkkijana.]

Hän täydensi lauseen kädenliikkeellä.

"Onko hänellä kirjallisia todisteita?"

"Vähän. Hänen täytyi lähteä niin äkillisesti, kun hallitus alkoi häntä epäillä. Mutta silti kylliksi; jotta asiasta voi olla ihan varma."