Keskipöydällä oli samppanjaa. Huoneen lämmin ilma oli kuivattanut hänen kurkkuaan.
Kah, tuopa tekee hyvää! Janoisena hän tarttui lasiin, joi täysin siemauksin ja henkäisi syvään. Kipristelevä, lämmin virta kulki hänen suonissaan. Väsymys haihtui, ja päässä ollut painostus, joka vaivasi ajatustyötä, hälveni kuin lumottuna.
Hitaasti hän astui Asevin [kuuluisa vakooja ohranan palveluksessa] urkkijanaaman ohitse keisarinnan huoneisiin. Kummakseen hän tapasi puolisonsa vielä täysissä pukimissa.
Aleksandra Feodorovna istui odottamassa kädet sylissä. Keisarin astuessa sisään hän hymyili. Rauhallisesti, kuten näytti.
"Häiritsinkö sinua?"
Keisari teki kieltävän liikkeen ja kumartui suutelemaan hänen kättään.
"Et koskaan, Aleksandra!"
"Minä olin niin peloissani", tunnusti keisarinna.
"Minunko tähteni?"
"Wladimir oli niin kiihdyksissä, kun täältä lähti. Kuulin, että oli puhe joistakin sähkösanomista."