Tuska vavisutti häntä. Isä Joann oli kuollut. Mutta lapsi oli elossa. Vain rukous voisi säilyttää pikku Aleksein hengen. Vain hänen oma rukouksensa — —
Kuin mielipuolena hän painoi soittokellon nastaa. Suuressa, äänettömässä rakennuksessa alkoi äkkiä hyörinä.
Parin minuutin päästä suhisi keisarillinen automobiili lumista tietä pitkin Pietariin.
Pian saapui tohtori Botkin paikalle ja tyynnytti keisarinnan kiihtymystä selittämällä, että pikku prinssillä oli vain vaaraton tulehdus kurkussa. Tietysti täytyi olla hyvin varuillaan, mutta lapsen tukevaa ruumiinrakennusta ei tässä tapauksessa uhannut mikään välitön vaara.
Aleksandra Feodorovna vaati englantilaista sairaanhoitajatarta, jollaisen hankkimista taas toiset vastustivat. Tohtori Botkin suositti erästä nuorta venakkoa, joka voisi tyydyttää kaikki vaatimukset.
Keisarinna pudisti päätään ja pysyi omalla kannallaan. Hänen oli saatava englannitar!
Palvelijat toimittivat sitten tämän mitättömän sanakiistan pietarilaisten tietoon. Se kiihoitti ja loukkasi yleistä mielipidettä Aleksandra Feodorovnan vahingoksi.
* * * * *
Tsarskoje Selossa kuluivat päivät hiljaisesti.
Keisarikin oli sairaana. Ei ruumiillisesti. Mutta hänen kasvonsa olivat laihtuneet, ja katse oli synkkä ja tuijottava kuin raskasmielisellä.