Aleksei!… Se valittu, joka oli pelastava pyhän Venäjä-äidin…
* * * * *
Kun keisariperhe, oleskeltuaan pitkähkön ajan ulkomailla, palasi Pietariin, loisti siperialaisen munkin Grigori Jefimovitsh Rasputinin tähti kirkkaimmillaan.
Pyhä synoodi suojeli häntä, ohrana, joka epäluuloisesti seurasi "staretsin" yhä suurenevaa vaikutusvaltaa, oli viisaassa kaukonäköisyydessään koettanut saada hänet omiin piireihinsä.
Rasputin oli kieltäytynyt. Hän ei tahtonut palvella mitään puoluetta. Hän täytti tehtäväänsä, vapaan, henkisen Venäjän luomista, jonka etupäässä oli keisari…
Hänellä oli puhujan lahjat ja hän osasi innostaa kuulijansa. Hänen esityksillään, joissa ei ollut rahtuakaan logiikkaa, oli ehkä juuri senvuoksi mystillinen voima ja ne olivat vaarallisia laajoille kansankerroksille. Hänen oppinsa oli viettelevää ja kiihoitti, yhdistäessään ruumiillisen ja henkisen toisiinsa, ja siten edistäen vallankumouksen verenhuumeen hereille ajamaa eroottisuutta.
"Minussa", sanoi hän, "on osa korkeampaa olentoa ja ainoastaan minun kauttani voi ihmissielun pelastus tapahtua. Siksi on välttämätöntä sulautua minuun ruumiineen sieluineen. Kaikki, mikä minusta lähtee, on valon lähde, joka huuhtoo pois synnit…"
Suuriruhtinatar Elisabet Feodorovna kävi keisarinnan luona Tsarskoje
Selossa.
Aleksandra Feodorovna oli uupunut ja rasittunut, ja häntä vaivasivat edellisenä iltana sattuneen hermokohtauksen jälkiseuraukset.
Muutamia päiviä sitten oli perintöruhtinaan voinnissa tapahtunut muutos. Aleksei oli huonovointinen, kalpea ja apaattinen ja alistui haluttomasti tavanmukaisiin hellyydenosoituksiin.