Sota?…
Nikolai Nikolajevitshkin puhui siitä. Keisarinnaa kauhistutti…
Ellei hän ollutkaan Kristus, oli hän kuitenkin pyhimys. Yksi niistä, joita kutsutaan Jumalan puhetorviksi ja välikappaleiksi. Yksi niistä, jotka voivat ohjata kehityksen ja mullistuksen kuohuvan virran oikeaan uomaansa…
Pyhimys!…
Hän alkoi rukoilla… Puoliääneen. Sekavin sanoin, joita palava hartaus kuiskasi hänelle.
Uusi valtakunta!… Uusi… uusi valtakunta!…
Kalpeanharmaan harson tavoin laskeutui vaalenevien ikkunain taakse aamun kalpea sarastus.
* * * * *
Perintöruhtinaan sairaus oli pahentunut. Rasputin laski kätensä hänen päänsä päälle ja paransi hänet. Hiljainen poika kiintyi merkillisesti tuohon ihmeelliseen mieheen.
Siperialaisen tähti kohosi yhä ylemmäksi. Aina Tsarskoje Selon palatsin kultaisten kupoolien yläpuolelle… Sinne se pysähtyi, viipyi kauan keskitaivaalla, kirkkaana ja tahrattomana, ja munkin opetuslapset ylistivät mestarinsa yliluonnollista voimallisuutta.