— Saman päivän iltana ohranan päälliköllä kenraali Globutshevilla oli keskustelu Rasputinin kanssa.
Salajärjestön jäsenet olivat keksineet salaliiton, joka oli ottanut Rasputinin varjoon saattaman, mahtavan Iliodorin nimen tunnussanakseen ja väijyi siperialaisen henkeä. Hvostov oli luvannut panna murha-aikeen täytäntöön ja palkannut murhaajia.
Munkki kuunteli levollisena ja kylmäverisenä Globutshevin ilmoitusta.
"Pimeyden voimat taistelevat Jumalan henkeä vastaan", sanoi hän tyynesti. "Mutta Jumalan henki on saattava ne häpeään."
Hänen paksujen huultensa ympärille ilmestyi pilkallinen piirre, joka loi hänen kulmikkaille, aistillisille kasvoilleen faunimaisen ilmeen.
Globutshev nykäisi hartioitaan. Hän oli odottanut saavansa kiitosta tiedonannostaan. Mutta Grigori Jefimovitsh Rasputin oli kyllin mahtava jäljitelläkseen suurten miesten käyttäytymistapoja.
Iliodor?… Hän hymyili halveksivasti ajatellessaan toisten raivoisaa ärhentelyä, kun he huomasivat tobolskilaisen työntäneen heidät syrjään…
"Keisari näyttää olevan hiukan vastahakoinen Englannin lähentymisyrityksiä kohtaan", huomautti Globutshev, kun oli onnistunut johtaa keskustelu toiseen aiheeseen, joka oli erikoisesti hänen sydämellään.
Rasputin hymyili ja katseli käsiinsä. Ne ilmaisivat kaiken talonpoikaisen karkeutensa ohella keikarimaisen huoliteltua hoitoa. Rasputin tiesi, että hänen vaikutusvaltansa naissydämiin osaksi riippui käsien tekemästä vaikutuksesta. Ne olivat tunnuskuvana hänen voimastaan, jonka lähteenä oli nurinpäisen hienostuneisuuden ja mitä raaimman luonteen sekoitus.
Hän oivalsi kenraalin ajatukset.