Minkätähden?…
Rasputin itse ei olisi osannut ilmaista johdonmukaisia syitä. Hän vastusti Englantia, koska hän vaistoihmisen tarkalla vainulla tunsi Englannin politiikan turmiollisen taktiikan, vaikkei sitä täysin älynnytkään.
Englannin taktiikkana oli yllyttää vieraita valtoja toistensa kimppuun, punoa niiden välille sotaisia selkkauksia ja tarkata "kolmantena miehenä" naapurin heikontumista.
Rasputin kammoi sotaa. Hän kammoi kaikkea, mikä olisi voinut katkaista hänen uransa portaiden säännöllisesti peräkkäin asetetut puolapuut, horjuttaa tsaarivallan, oman tukensa, perustuksia.
Mutta hän ei ollut mikään diplomaatti. Politiikassakin hän pysyi vaistoihmisenä, raakana talonpoikana, jossa esi-isien ajoilta oli säilynyt hiukkanen lapsekasta hyväntuulisuutta, mikä sai ajattelemaan vanhaa, säröllistä talouskalua… Oman suuruutensa tunto päihdytti ja johti hänet ajattelemattomuuksiin…
Kun ohranan päällikkö lähti Rasputinin luota, oli hänen kasvoillaan epämääräinen tyytyväisyyden ilme.
Rasputin saattoi häntä ovelle saakka…
Hän seisoi hetkisen raolleen jääneen oven luona nähdäkseen kenraalin astuvan leveitä portaita alas ja katoavan.
Sitten hän tempaisi oven kiivaasti kiinni, jonka läjähdys kajahti oudosti hiljaisuudessa.
Hän kuunteli ulospäin, ja hänen kasvoihinsa tuli sillä hetkellä jotakin vaanivaa.