Maria Feodorovna hymyili.
"Tässä tapauksessa niiden synnyttäjänä on välttämättömyys…"
Hän vaikeni hetkeksi, ja hänen katseeseensa tuli jotakin pistävää.
"Rasputin ei halua sotaa. Ei kukaan sitä halua. Kaikki julistavat rauhaa. Kirkuvat rauhasta…" Hän näpäytti kevyesti viuhkalla kämmeneensä… "… mutta on jo opittu huomaamaan, että lisätyt varustelut parhaiten suojaavat ihanteita…"
Hänen sanansa pistelivät kuin pumpuliin kätketyt neulankärjet.
Keisarinnan korkealle otsalle kohosi hitaasti heikko puna.
"Ihanteita suojaa parhaiten mielenlaatu", vastasi hän lyhyesti.
"Mielenlaatu? .. Onko politiikassa olemassa mielenlaatua? Ruhtinatar
Obolenskaja hymyilee. Eikö totta?… Eikö totta?"
"Teidän keisarillinen majesteettinne antaa huonon todistuksen meidän politiikastamme."
"Meidän?… Kuka puhuu meidän politiikastamme? Ehkä onkin panettelua väittää, ettei se ole parempi eikä huonompi kuin muidenkaan. Ehkä niin! Mitä on yleensä politiikka? Toisten heikkouksien ja omien etujen hyväkseen käyttämistä… Liittojen luomista, joiden avulla arvelee mukavasti pääsevänsä tarkoitustansa perille. Kolmelta puolelta saarrettu vihollinen on menettänyt pistimensä. Vaikka oli Marokon kysymys…"
Hänen huulensa avautuivat paljastaen hampaat.