Maria Feodorovna, joka Saksan keisarin mieskohtaisen ritarillisuuden ansiosta oli välttänyt pidätetyksi joutumisen, päästi intohimoisen saksalaisvihansa lähteet valloilleen ja saavutti eräänlaista halpahintaista suosiota, jonka kirkkauden rinnalla Aleksandra Feodorovnan pienoinen, vaatimaton tuike himmentyi vielä entistä enemmän.
Keisarinnan jäykkyys, harvasanaisuus loukkasi mieliä. Ihmiset olivat siksi epäjohdonmukaisia, että tunsivat tyytymättömyyttä entisen saksalaisen prinsessan vaitiolon tähden ja vaativat luonnottomia.
Eräänä lämpimänä päivänä alkusyksyllä ajoivat keisarilliset vaunut pitkin Nevski Prospektia.
Keisarinna, suuriruhtinatar Olga ja rouva Vyrubova palasivat sairaalakäynniltä.
Ensimäiset haavoittuneet olivat saapuneet… Ruskeita, parrakkaita, hurjannäköisiä ja samalla raskasmielisiä kasvoja lepäsi hohtavan valkeilla pieluksilla, joiden yllä leijaili veren ja desinfisioimisaineiden äitelä haju. Useiden piirteet muistuttivat epämääräisesti Rasputinia…
Nuo kolme vaunuissa istujaa olivat vaiti. Annushka tuijotti haaveksien eteensä. Suuriruhtinatar, jonka kapeilla, kalpeilla kasvoilla oli ihmeteltävä yhtäläisyys äidin piirteiden kanssa, siristeli ärtyisen näköisenä silmiään kirkkaassa auringonpaisteessa, joka lankesi hohtavina kostealle asfaltille. Kova piirre, joka huomaamattomasti oli hiipinyt hänen nuorille kasvoilleen, oli karkoittanut niistä herttaisen tyttömäisyyden ja teki hänet miettiväisen näköiseksi kuin elon syksyyn ehtineen naisen.
Keisarinna istui jäykkänä ja suorana. Auringon valo tunkeutui pingoitetun päivänvarjon vihreän silkin lävitse ja loi hänen liikkumattomille kasvoilleen himmeätä hohdetta.
Kadulla liikkui vain harvoja kulkijoita. Jotkut uteliaat pysähtyivät ja katsoivat keisarillisten vaunujen jälkeen. Ei kajahtanut ainoatakaan eläköön-huutoa.
Keisarinnan huulille ilmestyi äkkiä hymy. Raukea, surumielinen.
Ikäänkuin joku erityinen ajatus olisi herännyt hänen mielessään.
"Meidän ei tarvitse kauan odottaa haavoittuneita", sanoi hän sitten.