"Rasputin… Rasputin…"
Unissakävijän tavoin hän hoki tuota nimeä. Seisoi keskellä huonetta. Huoneessa oli kirkas valo, joka kristallikyynelten tavoin tunkeutui sumun lävitse. Valo leikitteli oviverhon poimuissa. Vakavissa, tummavarjoisissa poimuissa, jotka muistuttivat munkinkaavun laskoksia.
"Rasputin…"
Äkkiä valo sammui. Pimeätä… pimeätä… Tuskaisesti ojennetuin käsin ja silmät ummistettuina hän haparoi ilmaa.
* * * * *
Illalla keisarinna ilmaisi haluavansa nähdä rouva Vyrubovaa.
Hän oli aivan yksin, kun Annushka astui sisään. Kasvot itkettyneinä hän tuli muutaman askelen Vyrubovaa vastaan.
Annushka lankesi keisarinnan jalkoihin peittäen hänen kätensä suudelmilla.
Aleksandra Feodorovna muistutti mieleensä samanlaista tilannetta. Se oli kaukana menneisyydessä, ja häntä hämmensi, että se johtui hänen mieleensä tällä hetkellä.
"Ei.. ei, rakas ystävä…"