Maaliskuun 14 päivänä hän esitti Aleksandra Feodorovnalle Kirill Vladimirovitshin ja Mikael Aleksandrovitshin allekirjoittaman julistuskirjan, jossa Venäjän kansalle suotiin rajoittamaton kansanedustuslaitos. Keisarinna hyväksyi sen.
"Jokohan vihdoinkin uskotaan, että keisari aina on tahtonut kansansa parasta…"
Suuriruhtinas kohautti olkapäitään. Hän ajatteli Aleksandra Feodorovnan vihaa Raisaa kohtaan. Tilinteon hetki on tullut.
"Toivon niin, majesteetti. Kansan oikeudentunto on lahjomaton."
Eikö keisarinna nauranut hänelle vasten kasvoja? Hänelle, joka oli tuhlannut irstailuihinsa miljoonia tämän saman kansan varoja ja nyt valmistautui kääntämään purjeensa tuulen mukaan?
Ei, hän ei nauranut. Hänestä tuntui liian surkealta…
Ja kuitenkin hänen täytyi vielä kerran kutsua tuo mies luokseen.
Maaliskuun kuudentenatoista. Tatjana oli kuumeessa. Tohtori Botkin pudisti päätään. Huhuja kierteli. Eikö mitään varmuutta? Eikö mitään?…
Paavali Aleksandrovitsh oli täsmällinen. Tervehti keisarinnaa liioitellun kunnioittavasti. Aleksandra Feodorovnan kysyessä hän veti taskustaan sanomalehden. Alkoi lukea hänelle… keisarin kruunustaluopumis-julistusta…
Aleksandra Feodorovna kuunteli keskeyttämättä. Suuriruhtinaan lopetettua hän katsoi tätä tiukasti silmiin.