Pyhä Blagovieshtshenskin Jumalanäiti! Tuskan hetki!… Tuskan hetki!…
Hitaasti, kuin lennosta uupuneet linnut, lentelivät tiedonannot keisarinnan terveydentilasta pääkaupungin sanomalehtien toimituksiin. Ihmiset lukivat ne ilman mielenkiintoa, kohauttivat olkapäitään ja menivät menojaan.
Pääkaupungin väestölle tsaari ei enää ollut tsaari, ylimmäinen pappi.
Salaiset virrat huuhtelivat hänen valtaistuimensa perustaa!
Miltei jälkeä jättämättä meni tieto suuriruhtinatar Tatjanan syntymästä kansan korvien ohi. Se, mikä kuohutti hovipiirejä, muodosti täällä ainoastaan värähteleviä renkaita tasaisena kuvastelevalle pinnalle.
Että Nikolai oli alakuloinen ja huonolla tuulella, kuka siitä hänelle ilmaisi mielipahansa?
Että hän oli entistä lujemmin takertunut pappi Joannin verkkoon… kuka sitä ihmetteli?
Eikö kaikki lohdutus ja kaikki autuus ollut löydettävissä oikeauskoisen kirkon helmassa?
Aleksandra Feodorovna asettui äkkiä vastarintaan… Toisen tyttärensä synnyttyä hän tunsi raskausajan epämääräisen, aavistuksellisen odotuksen putoavan vieraan vaatteen tavoin yltään. Hän uskoi uudelleen löytäneensä tyttövuosiensa kirkkaan, lahjomattoman katsannon. Valppaasti, ihmeellisen kriitillisesti hän kuunteli kronstadtilaisen kiehtovia sanoja. Pappi tuntui hänestä nyt erilaiselta kuin muutamia viikkoja sitten…
Ja sittenkin…! Eikö tuossa synkässä miehessä ollut ihmeellistä ennustuksen lahjaa?
Hän oli ennustanut tytärtä…