Meihin vaikuttaa hän kuitenkin ennen kaikkea ihmisenä. Mazzini oli niin peräti kokonainen persoonallisuus, että sellaisia harvoin tavataan. Ainakin hän itse täytti ne velvollisuudet, joita hän julisti, milloinkaan poikkeamatta siitä minkä oikeaksi näki, konsaan vastuksia väistämättä, kumartelematta ja mutkistelematta kulkien suoraan omaa päämääräänsä kohti. Ja siksi palaakin hänen nimensä yhä vapauden soihtuna siellä, missä kansa kalleimpansa puolesta taistelee, ja siksi soivatkin hänen sanansa uskosta lopulliseen voittoon lohduttavina ja rohkaisevina kaikille sorretuille ja vainotuille. Luulenpa, että Mazzinilla nyt on sanansa sanottavana meidänkin kärsivälle, taistelevalle kansallemme.
Hänen luonteensa rajaton hyvyys pistää silmään kaikkialla. Melkein arvostelematta saattoi hän tuhlata omaisuutensa, viimeisen roponsakin sille, joka sanoi sitä tarvitsevansa. Hänen lapsuudestaan kerrotaankin kuvaava tarina:
Kuusivuotiaana käveli hän kadulla äitinsä kanssa. Heiltä pyysi almua kerjäläinen, vanha, kunnianarvoisan näköinen ukko. Mazzini seisahtui kuin jähmettyneenä, juoksi äitinsä luota, kietoi käsivartensa kerjäläisen kaulaan ja suuteli häntä huutaen: "Anna hänelle jotakin, äiti! Anna hänelle jotakin." — "Rakastakaa häntä paljon, rouva", sanoi ukko; "hän tulee rakastamaan kansaa".
Ja ennustus toteutui. Mazzini rakasti kansaa, omaa kansaansa, melkein sokeasti, sen vikoja näkemättä. Hän asetti omat hehkuvat aatteensa sen sieluun, uskoen oman lujuutensa, oman rehellisyytensä piilevän jokaisen työmiehen karkean puvun alla. Ja siitä johtuivat hänen useimmat pettymyksensäkin.
Sitäpaitsi oli hänen olemuksensa ja koko käytöksensä erinomaisen miellyttävää. Hän ei ollut lahjakas ainoastaan puhujana ja kansan johtajana; hänen runolliset ja soitannollisetkin taipumuksensa olivat tavallista suuremmat. Väitetään että se, joka hänet tapasi, ei voinut koskaan unohtaa hänen henkevää keskusteluaan, kauniita, ilmeikkäitä kasvojaan ja suuria, tummia silmiään, joissa salama joskus välähti lempeän, surumielisen sävyn takaa.
Ja niin oli hänen elämänsä kaikesta levottomuudestaan, kaikista kärsimyksistään ja puutteistaan huolimatta ihana elämä. Vaikka hänen valtiollisella toiminnallaan ei ollutkaan suuria, suoranaisia seurauksia — toisethan hänen työnsä loppuun veivät — loistaa hän sentään silmiimme suurena ihmisenä, apostolina, otsallaan uneksijan miettivä ilme ja silmissään ennustajan kauas tähtäävä, ihmeitä näkevä katse.
Tampereella syyskuulla 1917.
Suomentaja.
IHMISEN VELVOLLISUUDET
Italian työläisluokalle.