Marinelli. Enkö minä, valitettavasti, ole hänen uskottunsa? Mutta jos siksi rupeen taas naiselle, jonka on lentänyt mieleen rakastaa teitä oikein toden perästä, ruhtinas, niin…
Ruhtinas. Elkää mitäkään valallisesti luvatko, Marinelli!
Marinelli. Niinkö? Tosiaanko, ruhtinas? Voisiko tuo kuitenki siksi käydä?… Ah, niin eihän sitte kreivinnakaan liene niin väärässä…
Ruhtinas. Kaiketi, ihan väärässä!… Minä ja Massan ruhtinatar kuin kohta vihitään, niin on peräti välttämätöin, että minä ensiksi katkaisen kaikki ne semmoiset yhteydet, kuin Orsinan kanssa.
Marinelli. Jos se olisi sitä vaan; niin täytyisihän Orsinan osata yhtä hyvin sovittaida onneensa, kuin ruhtinaankin omaansa.
Ruhtinas. Joka väittämättä on kovempi, kuin hänen. Minun sydämmeni tulee surkean valtio-vaadinnon uhriksi. Hän ei tarvitse, kuin ottaa sydämmensä takaisi, vaan ei vasten tahtoansa kenkätä sitä kenellekään.
Marinelli. Ottaakko takaisi? Minkätähden ottaa takaisi? kysyy kreivinna: ellei muuta mitään ole, kuin puoliso, jota ei rakkaus tuota ruhtinaalle, mutta valtio-vaadinnot? Semmoisen puolison ohella löytää lemmitty vielä aina siansa. Eikä hän semmoisen rinnalla pelkää laimiin-lyötävänsä, mutta…
Ruhtinas. Uuden lemmityn rinnalla… Entäpä sitte? Lukisittenko sen minulle viaksi, Marinelli?
Marinelli. Niin minä? Elkää toki, ruhtinaani, hämmentäkö minua tuon hupakon kanssa, jonka sanoja minä vaan esitän … säälimyksestä esitän. Sillä eilen tosiaan säälitti hän minua kummallisesti. Hän ei tahtonut ollenkaan puhua teidän keskinäisistä asioistanne. Hän oli olevinaan ihan kylmä ja huoletoin. Mutta keskellä haluttominta puhetta varastihe suustansa ehtimiseen käänteitä ja viittauksia, jotka ilmasivat hänen särjetyn sydämmensä. Hilpeimmin suin puhui hän surullisimpia asioita; ja taas hulluimpia leikki-puheita kaikkein surkeimman näköisenä. Hän on ottanut pakonsa kirjoihin; ja niiden, pelkään minä, tekevän viimeisen.
Ruhtinas. Samote kuin ovat antaneet ensimäisenki lomauksen hänen järki-parallensa… Mutta mikä minua parahite myös on vieroittanut hänestä, sitähän, Marinelli, ette toki tahtone käyttää uudestaan vetääksenne minua häneen? Jos hän rakkaudesta tulee hulluksi, niin olisi hän pikemmin eli myöhemmin siksi tullut, ilman rakkaudettakin… Ja nyt, hänestä kyllä… Muuta siis jotakin!… Eikö mitäkään tapahdu kaupungissa?…