Marinelli. Melkeinpä et mitäkään. Sillä että kreivi Appiani tänä päivänä vihitään, … ei ole paljon enemmän kuin ei mitäkään.
Ruhtinas. Kreivi Appiani? ja kenenkä kanssa? En ole vielä kuullut, hänen olevan kihlatunkaan.
Marinelli. Asia on pidetty hyvin salaisena. Eikä tuosta paljon ollut huudettavaakaan… Te olette naurava koko asialle, ruhtinas… Mutta, niin se käypi vieno-luontoisille! Rakkaus tekee heille aina mitä pahimmia sutkauksia. Eräs neito, varatoin ja arvotoin, on osannut kietoa hänet paulohinsa … teeskennellen vähän itseänsä; mutta hyvin korskeillen siveydestä ja helleydestä ja nerosta … ja mitäpäs minä tiedän?
Ruhtinas. Joka niin kokonansa, ilman muuta katsomatta, voipi heittäidä viattomuuden ja kauneuden vaikutuksille; … sen luulisin olevan pikemmin kadehdittavan, kuin naurettavan… Ja mikä on sitte tämän miekkoisen nimi?… Sillä, kaikkine näine, on Appiani … kyllä mä tiedän, Marinelli, teidän suvaitsevan häntä yhtä vähän, kuin hänenki teitä … kaikkine näine on hän kuitenkin erin arvollinen nuori mies, rikas mies, kaunis mies, kunnian mies. Minä olisin hyvin toivonut voida sitoa häntä itseeni. Tahdonki vielä asiata arvella.
Marinelli. Joshan vaan ei ole liian myöhäistä… Sillä mitä minä olen kuullut, niin ei hän ai'o onneansa tavoitella suinkaan teidän hovinne tienoilla. Hän mielii muka lemmittynensä lähteä isiensä laaksoihin, Piemonttiin … kauriita ajelemaan Alpin tuntureilla, ja morrinkaisia kesyttämään… Mitäpäs parempaa hän voi tehdäkkään? Täällä on hänen olonsa kumminki lopussa sen epä-säätyisen avion tähden, johonka hän nyt joutuu. Ensimäisten sukujen seura on hänelle tästä lähden suljettu…
Ruhtinas. Teidän ensimäiset sukunne! joissa hovin tapa, pakko-käytös ja ikävä, välistäpä varattomuuski vallitsee… Mutta, nimittäkää nyt viimeinki se, jolle hän on tekevä näin suuren uhrin.
Marinelli. Se on eräs Emilia Galotti.
Ruhtinas. Kuinka, Marinelli? Eräs…
Marinelli. Emilia Galotti.
Ruhtinas. Emilia Galotti?… Ei kuuna päivänä!